Kuntokompassi kokemuksia: Rauli Niemi 57v. Elämäntapamuutoksen kautta energiaa ja jaksamista arkeen

Mun elämä on muuttunut täysin. Ennen en jaksanut juuri mitään. Nythän oon virkeä ja jaksan tehdä kaikkea muutakin.

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Olen Rauli Niemi ja olen käynyt täällä Kuntokompassilla nyt yli 10 vuotta.

Aluksi mietittiin poikieni kanssa, että aloitetaan liikuntaharrastus. Sitten katsottiin, että pitäisi hommata personal trainer, joka vähän auttaisi meitä liikunnallisen elämäntapojen suuntaviivoissa.

Lopulta me ihan googletettiin ”hyvä personal trainer” ja sitä kautta päädyttiin Kuntokompassin Studiolle.

Tää on ollut todella hieno juttu, että on päässyt oikeasti sisälle tähän hommaan.

Mä oon se, joka täällä on käynyt koko ajan. Pojilla on ollut välillä vähän taukoa ja muuta, mutta nythän ne käy tällä hetkellä taas täällä.

Täytyy sanoa, että en ole harrastanut liikuntaa aikaisemmin näin aktiivisesti. Varsinkaan kuntosalia.

Kyllähän ihan alkuun oli sellainen pieni kynnys tulla tänne  ylipäänsä.  Mutta siitä se sitten alkoi luistamaan valmentajan kanssa varsin mainiosti.

Oivalluksia matkan varrella?

Aluksi vähän pelotti koko homma. Ajattelin, että minkälaista tämä oikein  käytännössä on?  Huomasin kuitenkin yllättävän nopeasti, että tää on oikea paikka.

Kun aloitin, painoin 105 kg,  eikä arkeeni mahtunut liikuntaa.

Motivaatio vain kasvoi ja halusin todella alkaa harrastamaan liikuntaa ja tehdä pysyvän elämäntapamuutoksen.

Aikaisemmin kaikki aina puhuivat laihdutuskuurista. Nykyään jokainen tietää ettei tiukoissa laihdutuskuureissa ole oikein mitään järkeä.

Mielummin pyrkii tekemään totaalisen elämäntapamuutoksen. Ja mullahan se meni tosi hienosti.

Se että syöt velliä ja laihdut 5 kiloa, vain huomataksesi, että kilot tulevat ennemmin tai myöhemmin tuplana takaisin.

Itse aloitin täällä liikkumaan valmentajan johdolla ja sitten syömistottumuksia muutettiin vähitellen.

Ei tehty kerralla mitään mullistaa muutosta, vaan edettiin pikkuhiljaa. Siinä käy vähitellen sillä tavalla,  että sä totut siihen.

Siitä muodostuu sitten vähitellen pysyvästi uusia tapoja. Se on menny jotenkin kauhean helpolla.

Mikä on muuttunut? Kokemasi hyödyt?

Mun elämä on muuttunut täysin. Ennen en jaksanut juuri mitään. Nythän oon virkeä ja jaksan tehdä kaikkea muutakin.

Olen jaksanut aina tehdä töitä, mutta sitten töiden ulkopuolella oon  lösähtänyt sohvalle katsomaan TV:tä.

Nyt jaksaa tehdä vaikka mitä ja on sitä vireyttä.

Ja sitten onhan se hauskaa, kun on hoikempi. On kivempi olla.

Yhteistyö Personal Trainer Tommi Niittylän kanssa?

Olen erittäin tyytyväinen mun tämän hetkiseen valmentajaan. Meillä synkkaa hyvin ja treenit ovat todella hyviä.

Treeni on sopivan vaihtelevaa ja uusia liikkeitä ilmestyy tasaisesti saliohjelmaan.

Saliohjelma ei mene kuitenkaan kokonaan uusiksi, vaan perusliikkeet pysyvät ja sitten siihen ympärille jotain uutta. On erittäin mielekästä toimintaa.

Kuntokompassin palvelu kokonaisuutena?

Minusta tuntuu, että kaikilla ihmisillä on mielessä tämä sama kysymys. Mistä aloittaisi ja miten uskaltautuisi pyytää apua ?

Itse kun pääsin liikkeelle – turvana oma Personal Trainer, niin  huomaisin miten helppoa kaikki on.

Se että alat täällä treenaamaan valmentajan johdolla todellakin auttaa!

Monilla tuntuu olevan kynnyskysymys lähteä salille. Ei tiedetä mistä aloittaa.

Olen sitä mieltä, että tämä olisi monelle ihmiselle todella hyvä ja tärkeä juttu.

– Rauli Niemi 57v.


Kiinnostunut personal trainer ja fysioterapiapalveluistamme?

Tutustu monipuoliseen verkkovalmennus tarjontaamme

Ota yhteyttä

Varaa aika ilmaiseen ensitapaamiseen

Täytä ystävällisesti alla oleva yhteydenottolomake. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme tapaamisen Helsingin Personal Training Studiolle (tai etänä google meets, zoom, teams tms.).