Kuntokompassi kokemuksia: Johanna 35v. Olen rehellisesti sanottuna elämäni kunnossa

Vaikka aina puhutaan niistä ”helpoista” ekoista kiloista – ja ymmärrän että teknisesti ja fysiologisesti onkin näin – ainakin minulle ne ekat 5 kiloa oli henkisesti ne kaikista vaikeimmat.

Päätin äskettäin pitkän valmennuksen Kuntokompassilla. Kävin vielä viime viikon lopulla ottamassa viimeisen inbodyn – ja se näytti juuri sitä mitä olin toivonutkin.

Rasvaa palanut lähes 20 kiloa, lihasta tullut lisää ja aineenvaihdunta toimii.

Rasvaprosentti on nyt 25 %, alussa se oli 41 %.

personal trainer kokemuksia

Pyörä pyörimään Personal Trainer Juulin kanssa

Minulla oli 2,5 vuoden aikana kaksi eri valmentajaa Kuntokompassilta. Ensin Treenasin Juulin kanssa, jonka aikana sain karistettua lähes 15 kiloa rasvaa pois. Samalla rakentui vankka peruskunto.

Valmennuksen aikana juoksin myös ensimmäisen puolimaratonin.

Tavoite oli tuolloin 2:15 mutta HCR taittuikin kevyesti aikaan 2:11.

Alussa olin lähellä luovuttaa monta kertaa ja silloin Juulin kova tsemppi ja usko tähän projektiin oli täysin korvaamaton.

Vaikka aina puhutaan niistä ”helpoista” ekoista kiloista – ja ymmärrän että teknisesti ja fysiologisesti onkin näin – ainakin minulle ne ekat 5 kiloa oli henkisesti ne kaikista vaikeimmat.

Itkin omalla salilla koska en kestänyt nähdä omaa peilikuvaa, itkin kun näin kuvia itsestäni – ja mietin koko ajan ettei minulla ole oikeutta voida hyvin, koska olen itse päästänyt kropan siihen kuntoon.

Yksin olisin varmasti luovuttanut jo muutaman viikon päästä. Juuli jaksoi aina kuunnella ja tsempata eteenpäin.

Onneksi kovat treenit ja fiksu ruokavalio purivat nopeasti – jo kuukauden päästä fiilis oli hyvä

Salitreeni teki juoksemista helppoa

Juoksin keväällä 2015 elämäni ensimmäisen puolikkaan (aika 2:11) ja vuotta myöhemmin toteutui haaveeni alle kahden tunnin ajasta. Kun aloitin Kuntokompassilla paras aika kympillä oli 1:06 – nyt se on 54:52.

Salitreeneistä on ollut hirveästi apua juoksussa: takareidet ja pakarat ovat vahvistuneet (juoksutapahtumissa jaksan aina myös loppukilsojen ylämäet hyvin kun moni muu hyytyy :D), ryhti ja juoksuasento parantuneet huimasti, keskivartalo vahvistunut.

Projektiin lisää kierroksia Fysioterapeutti Pian kanssa

Keväällä 2016 jatkettiin treenejä Pian kanssa. Pialta sain ennen kaikkea valtavasti apua voimatreenin tekniikoiden suorittamiseen – tekniikoita hiottiin tosi tarkkaan.

Kehonhallinta parantui huimasti ja nyt mulla on todella paljon itsevarmempi olo kuntosalilla.

Myös monesta vanhasta inhokkiliikkeestä tuli ihan siedettäviä tai melkein suosikkeja – jopa ”maailman turhimpana likkeenä” pitämästäni kulmasoudusta.

Tärkein tavoitteeni – puolikas alle kahden tunnin – saatiin toteutettua hyvällä marginaalilla kun toukokuussa 2016 juoksin HCR:än aikaan 1:58:59.

Rasvaa saatiin pois vielä 3 kg ja lihasta lisää kilo – rasvaprosenttia alas 4 %-yksikköä – mikä tässä vaiheessa kun painoa pudonnut yhteensä näinkin paljon tuntuu ja näkyy kropassa yllättävän paljon!

inbodymittaus

Sain erinomaisia ja uusia vinkkejä ruokailun suhteen

Sain ruokapäiväkirjoista Pialta yksityiskohtaista sekä osin tiukkaakin palautetta – nyt ruokailunkin suhteen olo on itsevarma.

Voi olla, että haluan jossain vaiheessa vielä pudottaa muutaman rasvakilon – mutta juuri nyt olen tyytyväinen tähän kroppaan ja haluan vaan nauttia elämästä ja näistä tuloksista.

Mulle sopi hyvin tämä konsepti että vaihdettiin ohjaajaa – kun oli näin pitkä projekti ja valtava elämäntapamuutos kyseessä – myös tavoitteet muuttuivat projektin aikana.

Molemmat valmentajani ovat todella ammattitaitoisia ja molemmilla täysin eri vahvuusalueet – näin sain parhaan mahdollisen avun ja tuen tähän projektiin.

Molemmilta valmentajilta löytyi myös suuri ymmärrys ja tuki sille että halusin yhdistää salitreenin ja rasvanpolton tavoitteelliseen juoksutreeniin. Tämä toimi myös silloin kun oma kärsivällisyys loppui ja olisin halunnut tuloksia kaikilla osa-alueilla heti :)

Nyt kun ”joudun” pärjäämään yksin, auttaa myös hirveesti kun minulla on kahden eri ammattilaisen näkemykset, ohjeet ja treeniohjelmat matkassa.

Kuntokompassista tuli alun perin todella ammattitaitoinen ja luotettava fiilis

Silloin alussa kun itkin omalla salilla, oli Kuntokompassille aina kivaa ja turvallista tulla – tuntui että kaikki, sekä asiakkaat että valmentajat, olivat siellä samasta syystä – eikä koolla, iällä, kuntotasolla tms ollut mitään merkitystä.

Ennen valmennuksen loppumista mulla oli hirveä pelko & paniikki siitä miten tulen pärjäämään yksin. Pelkäsin että yhtäkkiä jätän treenit ja alan syömään kiloja takaisin.

No, mitään pahaa ei tietenkään tapahtunutkaan ja nyt tuntuu siltä että näitä tuloksia on lähes mahdoton pilata. Treenit on täysin vakiintunut osa mun elämää ja olen täysin koukussa treeniendorfiineihin enkä enää edes muista millaista oli elää ilman tavoitteellista treeniä. Terveellinen ruokailukin sujuu nyt ihan itsestään.

Muutaman vuoden takaisissa kuvissa näkyy täysin eri ihminen jota en enää edes tunnista omaksi itsekseni. En enää muista tarkkaan mitkä tavoitteeni oli kun aloitin Kuntokompassilla kesällä 2014.

Muistan ainoastaan, että voin tajuttoman huonosti omassa vartalossani ja halusin vaan että joku auttaisi mua tekemään mitä tahansa että voisin paremmin. Tuskin osasin silloin odottaa että voisin saada näinkin huikeita ja kokonaisvaltaisia tuloksia.

Nämä tulokset tulevat pitämään loppuelämäni ajan

2,5 vuotta (valmennuksen kesto) voi olla jonkun mielestä pitkä aika – minusta se on oikeastaan aika lyhyt aika ottaen huomioon mitä kaikkea olen saavuttanut – ja että nämä tulokset tulevat pitämään loppuelämän.

Olen nyt täysin eri ihminen kuin 2,5 vuotta sitten – tai oikeammin olen löytänyt uudelleen sen ihmisen joka oli vuosikausia piilossa ylipainon ja huonon itsetunnon alla.

Kiitos tästä Kuntokompassille!

Terveisin Johanna


Kiinnostunut personal trainer ja fysioterapiapalveluistamme?

Tutustu monipuoliseen verkkovalmennus tarjontaamme

Ota yhteyttä

Varaa aika ilmaiseen ensitapaamiseen

Täytä ystävällisesti alla oleva yhteydenottolomake. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme tapaamisen Helsingin Personal Training Studiolle (tai etänä google meets, zoom, teams tms.).