Kuntokompassi Kokemuksia Päivi 51v. -Tämä kaikki on hyvinvointia juuri itselle ja siihen kyllä kannattaa investoida

Kuntokompassi kokemuksia Päivi: Sysäys elämäntaparemontille tuli alunperin työterveyslääkärin kehotuksesta. Sillä tiellä ollaan siis ollaan. Oli onnekas sattuma, että päädyin Kuntokompassille.

Katso ylläolevalta videolta Päivin tarinaan

Hei,

Olen Päivi, 51-vuotta ja olen täällä Kuntokompassilla fysioterapeuttiohjaaja Elisabethin valmennuksessa. Olen tässä juurtavana liikunnallisen elämänruttajana. Olen vielä alkutaipaleella tässä omassa prosessissani.

Miksi pääti hankkia itsellesi henkilökohtaisen ohjaajan/ valmentajan?

Yksi syy hakeutua liikuntavalmennuksen pariin tuli ihan työterveyslääkärin kehotuksesta. Terveydellisten haasteideni selättämiseen olisi liikunnallisella ja vaikuttavalla elämäntavoilla lääkärin mukaan suotuisia ongelmia. Yleiset liikuntasuositukset eivät vaadineet kohdallani moniin vuosiin. Sillä tiellä tässä siis ollaan. Kehotus liikuntatottumusten lisäämiseen tuli viime vuoden marraskuussa.

kokemuksia kuntokompassi päivi miinalainen

On puhdasta sattuma, että olen nyt Kuntokompassin asiakas. Google mennä ja tämä oli hyvä min, ja aivan erinomainen sattuma, että päädyin Kuntosin sivuille ja täältä yhteydenoton kautta varasin ajan maksumaan konsultointitapaamiseen

Kuinka kauan olet sitten tällä hetkellä Kuntokompassilla valmennuksessa?

Vuoden 2021 marraskuussa aloitin valmennuksen eli vähän reilu puoli vuotta on nyt takanapäin

Kuntokompassi kokemuksia Päivi – Tiivistetysti tärkeimmät?

Mun hyvinvointini on lisääntynyt saada!

Olotila on muuttunut kauttaaltaan energisemmäksi ja myös tietynlainen ajanhallinta ja oma ajankäyttöni on tehostunut. Tosi paljon nautintoa eniten tästä olen valmennuksesta.

kokemuksia kuntokompassi päivi miinalainen

Miten liikuntatottumukset ovat muuttuneet puolessaumukset?

Aikaisemmin en harrastanut mitään. Kävin toisinaan kävelyillä, mutta se oli aika satunnaista. Nykyään viikko-ohjelmaani kuuluu kolmen neljän treeniä. Työni on hyvin erityyppistä eli teen istumatyötä, joten minulle räätälöidyillä treeneillä saan siihen hyvää vastapainoa.

Henkilöisesti minulle lihasmassan kasvatus ja parempi lihaskunto on kohden kohde, sillä sitä lihasta tarvitaan kun ikää tulee. Todellinen intohimoni on tanssiminen. tästän pidä eniten.

Olen kuitenkin vahva tahtotila käydä säännöllisesti salilla.

Salilla käymisen vuoksi oli aluksi tärkeää se, että se tapahtui ohjauksessa.

Näissä salitreeneissä olen rehellisesti sanottuna epämukavuusalueella, mutta toisaalta mä oikein nautin siitä.

Kenelle suosittelijat Kuntokompassin valmennusta?

Kyllä minä suosittelen asiakkuutta ja valmennusta ihan kaikille! Sanoo Kuntokompassi kokemuksia Päivi.

Täällä Kuntokompassilla on niin osaava henkilökunta ja täällä yksilöidään aina valmennus niin, että kaikille löytyy omaan elämäntavan juurruttamiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen apua ja ohjeistusta. valmistan sen hyvin omasta kokemuksestani. Tämä kaikki on hyvinvointia juuri itselle ja siihen kannattaa investoida.

Tämä on ollut ihan äärettömän hyvä juttu! Kokemuksena ehdottomasti voimaannuttava.

Mikä on ollut paras kokemus Kuntokompassilla?

Minulle parasta Elisabethin valmennuksessa on ollut se, että Elisabeth on niin super mahtava ”aktivaattori”. hänen pursuava energiansa ja mukaansatempaava ja kannustava ote ja se koko tietotaito. Kun nämä kaikki yhdistyy niin se tsemppaa itseänikin yltämään aina parempiin suorituksiin. liittyy tulee samalla tavalla tuntuu rentoutus ja vapautuneisuuden siihen treenaamiseen.

kokemuksia kuntokompassi päivi miinalainen

Kiinnostunut personal trainer ja fysioterapiapalveluistamme?

 

 

 

 

 

 

Ota yhteyttä

Varaa aika ilmaiseen ensitapaamiseen

Täytä ystävällisesti alla oleva yhteydenottolomake. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme tapaamisen Helsingin Personal Training Studiolle.

Jotain meni vikaan. Täytithän pakolliset kentät? Yritä myöhemmin uudestaan

Kiitos yhteydenotosta!

Lähetä