Kuntokompassi kokemuksia Matias Kalliokoski 31.v – Kivaa huomata omassa jaksamisessa, että kunto on noussut ja voimatasot kehittyneet!

Kuntokompassi kokemuksia Matias: Kun täytin 30-vuotta päätin, että nyt pitää tehdä jotain. Kaipasin apua ryhdin ja lihaskunnon parantamiseen – jo yksistään yliliikkuvien nivelieni vuoksi

Katso yllä olevalta videolta Matiaksen tarina 

Moikka,

Olen Matias Kalliokoski 31-vuotta ja työskentelen rahoitusalalla luottoriskien parissa.

Miksi päätit hankkia personal trainerin?

Kun täytin 30-vuotta, ajattelin, että nyt olisi pakko tehdä jotain. Teen istumatyötä päivästä toiseen ja varsinkin etätyöaikana, kun olen tehnyt töitä kotoa, ergonomia ei ole ollut paras mahdollinen.

Huomasin, että omasta ryhdistäni oli tullut tosi huono. Lisäksi olen aina ollut ruumiinrakenteeltani hoikka ja minulla on haasteena yliliikkuvat nivelet. Näihin asioihin uskoin saliharjoittelusta olevan apua ja tähän tarvitsin ulkopuolista tukea.

En ollut aiemmin käynyt kuntosalilla, joten ajattelin, että haluan ehdottomasti kokeneen asiantuntijan taustalle, joka kertoo ja näyttää miten liikkeet tehdään oikeaoppisesti, jotten myöskään riko itseäni.

Asiakaskokemus, Matias Kalliokoski

Mistä löysit Kuntokompassin?

Googlettelin netistä eri vaihtoehtoja ja sieltä löytyikin paljon erilaisia palveluntarjoajia. Vaihtoehtoina olisi ollut myös erinäisiä etä- ja verkkovalmennuksia.

Kaipasin itse kuitenkin henkilökohtaisempaa ”kädestä pitäen” valmennusta. Kuntokompassin kotisivuihin tarkemmin tutustuttuani ja siellä erityisesti asiakaskokemuksiin syvennyttyäni, ajattelin, että tämä voisi olla juuri sitä mitä tarvitsen.

Koin myös erityisen hyväksi sen, että Kuntokompassilla on Töölössä yksityiset tilat vrs. yleinen kuntosali. Tällöin mielestäni niin sanotut ulkopuoliset häiriötekijät pystytään riisua pois ja ohjaustapaamisissa keskitytään vain ja ainoastaan asiakkaaseen.

Kuntokompassille voisi myös aloittelija mennä, jolla ei ole minkäänlaista aikaisempaa kokemusta.

Kuinka kauan olet ollut Kuntokompassin asiakkaana?

Minulla tuli nyt vuosi täyteen Teemun henkilökohtaisessa valmennuksessa ja hyvin on tulosta myös syntynyt!

Asiakaskokemus, Matias Kalliokoski

Millaisia muutoksia olet kokenut PT-valmennuksen tuoneen?

Silloin kun aloitin, en esimerkiksi saanut yhtään leuanvetoa ilman kuminauha avustusta. Nykyään vedän leukoja 10kg lisäpainolla. Samoin muun muassa maastavedot aloitettiin ihan käsipainoilla, mutta niistä on siirrytty jo lähemmäs kolminumeroisia lukuja.

Koen yleisesti ottaen voimatasojeni nousseen huomattavasti.

Kyllä mä huomaan ihan mun kropasta, että ihan oikeasti sitä lihasmassaa on tullut lisää. Sehän tapahtuu pikkuhiljaa, mutta kyllä sitä jo aika nopeasti huomasi peilin edessä, että kehoon on lihasta tullut.

Minun ryhti on myös parantunut huomattavasti ja olen saanut yliliikkuviin niveliin tukea vahvistuneen lihaksiston avulla.

Olen aina tykännyt liikunnasta, mutta tämä kuntosali ei ollut aiemmin kuulunut harrastuksiin. Tykkään nykyäänkin salin lisäksi ulkoilla ja käydä lenkillä. Kesäisin tulee myös aika paljon pyöräiltyä.

Pyöräilystä olen itseasiassa innostunut nyt entistä enemmän kuntosaliharjoittelun myötä kun jalkalihakset ovat voimistuneet huomattavasti

Asiakaskokemus, Matias Kalliokoski

Voiman lisääntymisen huomaa myös hiihdossa. Erityisesti kun mennään suuria mäkiä ylös, ei niin helposti tarvitse siirtyä kävelynousuun kuin aikaisemmin. Saman toki huomaa juurikin pyöräillessä – ei tarvitse koko ajan pykältää pienemmälle vaihteelle mäkinousuissa.

On se kyllä kivaa kun huomaa omassa jaksamisessa, että kunto on noussut ja voimatasot kehittyneet!

Kenelle suosittelisit Kuntokompassin valmennusta?

Lähtökohtaisesti suosittelen henkilökohtaista valmennusta kaikille!

Jos oikein kunnolla lähden miettimään, niin mielestäni erityisesti tällaisesta on hyötyä juuri mun kaltaisille. Eli jos aikoinaan on käynyt yläasteen perusliikuntatunneilla muutaman kerran vuodessa salilla, mutta sitten se sali on kokonaan jäänyt. Aloittelijoille tämä ainakin siis toimii loistavasti. Silloin kun tarvitsee oikeasti siihen saliharjoitteluun tukea ja jos haluaa, että ne liikkeet näytetään ja opetetaan oikeaoppisesti.

Myös sellaisille ihmisille, jotka kokevat ehkä arkuutta mennä yleisille saleille, jossa on paljon ihmisiä. Eli jos on korkea kynnys mennä sellaisiin paikkoihin, niin mun mielestä tänne Kuntokompassille on tosi helppo tulla. Tämä on tosiaan yksityinen paikka ja täällä sulla on aina se sama ohjaaja, joka ottaa sut vastaan.

Tänne Kuntokompassille on aina tosi mukava tulla

Mikä on ollut parasta valmennuksessa?

Koen, että mulla on paras valmentaja tietenkin, Teemu!

On parasta, että saan hänen kanssaan tehdä hommia. Töitä tehdään aina täysillä, mutta meillä on aina oikeasti tosi mukavaa.

Asiakaskokemus, Matias Kalliokoski

Meillä synkkaa Teemun kanssa tosi hyvin ja meillä on sellainen samantapainen huumorintaju. Ja vaikka tosiaan töitä tehdään kunnolla, me myös jutellaan mukavia.

Koen itse, että tämä on sellainen hyvin kokonaisvaltainen valmennus.

Vaikka pääsääntöisesti paneudutaan kuntosaliharjoitteluun niin valmentajat ovat aina kiinnostuneita myös muistakin asioista.

Tapaamisissa keskustellaan liikunnan lisäksi mm. ravinnosta. Teemu kysyy aina miten olen päivän aikana syönyt? Keskustellaan myös yleisesti mun jaksamisesta ja miten esim. on mennyt töissä. Täällä Kuntokompassin valmennuksessa pidetään muutenkin henkisestä jaksamisesta huolta ja tarkkaillaan myös sitä puolta.

Ohjaustapaamisissa Teemu myös pitää aina treenit päiväkohtaisen kuntoni ja jaksamisen mukaisina. Jos esimerkiksi töissä on ollut huomattavasti raskaampaa, päivän treeniohjelmaakin pystytään muokkaamaan aina sen mukaisesti.

Kiinnostunut personal trainer ja fysioterapiapalveluistamme?

Ota yhteyttä

Varaa aika ilmaiseen ensitapaamiseen

Täytä ystävällisesti alla oleva yhteydenottolomake. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme tapaamisen Helsingin Personal Training Studiolle (tai etänä google meets, zoom, teams tms.).