Kuntokompassi kokemuksia, Laura Kaasalainen 39v. -Valmennuksen aikana en ole ollut kertaakaan sairaana

Kuntokompassi kokemuksia Laura: Tämä valmennus on tuonut ihan suunnattomia hyötyjä. Koen elämänlaatuni parantuneen suuresti. Ihan jo sen, että mun arki on paljon pirteämpää. Mä jaksan paljon paremmin. Mä nukun paljon paremmin ja mä toki syön paljon paremmin.

Katso yllä olevalta videolta Lauran tarina

Moikka,

Olen Laura, 39-vuotias varhaiskasvatuksen opettaja Helsingistä.

Miten päädyit Kuntokompassin asiakkaaksi?

Syy miksi hain henkilökohtaista valmentajaa oli se, että noin 10 vuotta sitten salitreeni oli mulle ihan normaalia arkea, mutta sitten ihan itseaiheutetun työuupumuksen vuoksi treeni-into vähän lopahti. Olen nyt viimeisimmät vuodet yrittänyt löytää sitä treeni-intoa takaisin, mutta sitten totesin, etten itse siinä onnistu, vaan tarvitsen tähän ammattilaisen apua.

Ongelmani on, että ensimmäiset pari viikkoa treenit sujuu tosi hyvin, mutta sitten innostun siitä hommasta niin paljon, että alan lisäämään treenimääriä hieman holtittomasti. Lopputulemana on yleensä flunssa. Sitten siinä flunssan jälkimainingeissa menee aina kahdesta viikosta kahteen kuukauteen ennen kuin löydän taas treenimotivaation uudelleen. Tästä syystä totesin, että nyt tarvitsen ammattilaisen apua, joka sanoo, miten paljon ja millä tavalla mun kannattaa treenata.

Lisäkimmoke valmennukseen oli myös se, että koronavuosina innostuin kovasti retkeilystä ja lyhyistä vaelluksista. Jotta pidempien vaellusreittien suorittaminen onnistuisi, vaatisi se kunnon kohotuksen lisäksi lihaskunnon ja voimatasojen parantamista.

Asiakaskokemus Kuntokompassi Laura Kaasalainen

KUVA: Vaellusinnostus oli yksi lisämotivaatio PT-valmennukselle. Parempi lihaskunto auttaisi rinkan kanssa kulkemista vaikeassakin maastossa

Mitä hyötyjä valmennus on tuonut?

Minulla on nuoruudesta pitkä tausta erilaisten lajien parista, joissa on aina harjoiteltu valmentajan ohjauksella. Tällainen treenitapa sopii itselleni täydellisesti. Teen niin kuin valmentaja ohjeistaa. Omaksun uudet liiketekniikat nopeasti, koska minulle on tärkeää suorittaa ne oikein. Valmentajan kanssa en myöskään lähde soveltamaan omiani, vaan nautin siitä, että saan toteuttaa juuri minulle suunniteltua harjoitusohjelmaa.

Tämä valmennus on tuonut ihan suunnattomia hyötyjä. Koen elämänlaatuni parantuneen suuresti. Ihan jo sen, että mun arki on paljon pirteämpää. Mä jaksan paljon paremmin. Mä nukun paljon paremmin ja mä toki syön paljon paremmin.

Yleisen jaksamisen lisäksi ehdoton plussa on ollut uinnin lisääminen arkeen. Olen harrastanut aiemmin kilpauintia. Uinti olikin monta vuotta sellainen, minkä olisin halunnut saada arkeeni lisättyä. Omatoimisesti sekin vain jäi.

Valmennuksen alettua Elina, mun valmentaja, laittoi heti ensimetreiltä uinnin mun viikko-ohjelmaan ja nyt se on sitten toteutunut joka viikko.

Asiakaskokemus Kuntokompassi Laura Kaasalainen

KUVA: Uinnista on tullut jälleen säännöllinen osa Lauran viikko-ohjelmaa

Uinti on siinäkin mielessä ihanaa, että treenatessa kuuntelen yleensä aina musiikkia. Uinnissa kun sitä musiikkia ei ole, niin se on jotenkin todella rauhallinen, hiljainen hetki, missä mä oikeasti keskityn vain ja tasan tarkkaan siihen uintiin. Se on ollut huikeata.

Ja ehkä kaikkein hienointa on se, että tämän valmennuksen aikana mä en ole ollut kertaakaan sairaana.

Kuinka kauan olet ollut Kuntokompassilla?

Olen ollut Kuntokompassin asiakkaana nyt vähän vajaa kuusi kuukautta.

Mikä on ollut parasta valmennuksessa?

Parasta on ollut se, että olen saanut salitreenin ja ylipäätään sen liikunnan osaksi mun arkea. Se on ehdottomasti paras asia tässä koko valmennuksen aikana. Ja tietenkin oman kehityksen seuraaminen on mahtavaa, niin tekniikan kuin voimatasojenkin tiimoilta. Vaikka monet ohjelmieni liikkeet ovat olleet jo entuudestaan tuttuja, on liikeratoja saatu hiottua vielä optimaalisemmiksi Elinan kanssa ja tämän myötä liikkeistä on löytynyt uusia ulottuvuuksia. Tämä onkin yksi parhaimmista asioista henkilökohtaisessa valmennuksessa:

valmentaja on studiolla vain ja ainoastaan sinua varten, jolloin tekniikkaa pystytään hiomaan aivan eri tasolla, kuin itse peilien avulla, samalla kun koittaa keksiä missä mättää.

Asiakaskokemus Kuntokompassi Laura Kaasalainen

KUVA: Yhteiset tapaamiset valmentajan kanssa ovat kokeneellekin treenaajalle opettavaisia

Myös uuden oppiminen on ollut mahtavaa ja myös motivoivaa! Näistä hyvinä esimerkkeinä hip thrust ja maastaveto, joista tuli uusina liikkeinä ehdottomia suosikkejani. Näissä myös voimatasot kasvoivat silmissä.

Esimerkiksi hip thrustissa päästiin muutamassa kuukaudessa 40 kilosta 100 kilon sarjapainoihin. Näistä koin suunnattomia onnistumisen kokemuksia!

Haluaisin vielä listata lisää niitä hyötyjä, miksi henkilökohtainen valmentaja on ihan huippu juttu. Se, että ohjelmat, treeniviikot ja  jaksosuunnitelmat räätälöidään aina sun taito- ja kuntotason mukaan. Niissä otetaan huomioon sun omat mielenkiinnon kohteet ja mitä sinä haluaisit juurikin siltä treeniltä saada. Se on mielestäni ihan huikeaa, koska sitten ei tarvitse itse ”lentää sokkona” ja yrittää keksiä, mitä tässä nyt pitäisi tehdä ja kuinka paljon.

Asiakaskokemus Kuntokompassi Laura Kaasalainen

KUVA: Liikkeet harjoitusohjelmiin valitaan aina kunkin asiakkaan omia tavoitteita tukeviksi 

Treenit täällä Kuntokompassin studiolla ovat tosi kivoja. Tykkään siitä, että se on turvallista siinä mielessä, että valmentajan kanssa niitä sarjapainoja pystytään ihan eri tavalla testaamaan kuin yksin salilla tehdessä. Yksinään treenatessa täytyy ottaa se oma turvallisuus huomioon, mutta täällä studiolla on ihanaa, kun voidaan ihan maksimipainojakin kokeilla vähän yllättäenkin, koska siinä on koko ajan valmentaja, joka on turvaamassa sitä suoritusta. Se on ollut mielestäni todella motivoivaa ja on päässyt yllättymään siitä, miten paljon niitä sarjapainoja pystyykin joissain liikkeissä nostamaan.

Valmennustapaamiset tuovat myös energiaa treeniin ja näistä sessioista en koskaan lähde huonolla fiiliksellä, vaikka lihaksissa välillä vähän pahalta tuntuukin ;)

Kenelle suosittelisit Kuntokompassin henkilökohtaista valmennusta?

Suosittelisin tätä ihan kaikille. On sitten ihan aloittelija ilman mitään salitreenitaustaa tai kuten minä, joka tauon jälkeen hyppää takaisin tähän hommaan. Voisin myös kuvitella, että ihan huippu-urheilijat ja himoliikkujatkin saa tästä tosi tosi paljon, koska ehkä aikaisemminkin mainitsin, että

kun se treeniohjelma suunnitellaan Sun tavoitteita ja Sun ajatuksia silmällä pitäen, niin eihän siitä voi tulla kuin hyvä!

Asiakaskokemus Kuntokompassi Laura Kaasalainen

KUVA: Lauran ja Elinan yhteistyöstä välittyy hyvä tekemisen meininki

Kiinnostunut personal trainer ja fysioterapiapalveluistamme?

Ota yhteyttä

Varaa aika ilmaiseen ensitapaamiseen

Täytä ystävällisesti alla oleva yhteydenottolomake. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme tapaamisen Helsingin Personal Training Studiolle (tai etänä google meets, zoom, teams tms.).