laihduttaminen

Laihduttaminen – kuinka laihtumista kannattaa mitata?

kirjoittanut

Laihduttaminen ja vaaka

Laihduttamisen seuraamiseen painon tarkkailu yksinään ei ole paras mahdollinen keino. Paino on oikeastaan varsin huono mittari laihdutuksen seuraamiseen. Varsinkin silloin, jos laihduttaminen sisältää kuntosalitreeniä ja painonpudotus on maltillista. Maltillisessa painonpudotuksessa paino on yksinkertaisesti liian hidas mittari kuvaamaan kehossa tapahtuvia muutoksia. Paino myös heilahtelee nestevaihteluiden seurauksena helposti 1-2 kilon verran. Tämä saattaa harhauttaa tiuhasti painoaan seuraavaa laihduttajaa.

Laihduttajaa voi hämätä myös paikallaan pysyttelevä paino, vaikka samaan aikaan kehonkoostumuksessa tapahtuisi hurjia muutoksia. On täysin mahdollista, että esim. vyötärönympärys ehtii pienentyä useita senttejä, vaikka paino junnaisi vielä paikallaan. Tämä, jos mikä on hyvä tieto kärsivälliselle laihduttajalle! Katsos kun – pelkkää painoa seuraava henkilö voisi ajatella, että homma ei toimi ja hyvin alkanut laihduttaminen tyssää kuin seinään. Painon lisäksi vyötärönympärystä seuraava toteaa taas suunnan olevan oikea ja homma etenee hyvällä motivaatiolla.

Suositukset laihtumisen seurantaan:

Vyötärönympäryksen ja myös kehon muiden ympärysmittojen seuraaminen on järkevää, koska ne reagoivat muutoksiin kaikista nopeimmin. Tämän lisäksi kannattaa seurata myös painoa ja hyödyntää esimerkiksi kehonkoostumuksen seurantaan suunniteltuja laadukkaita laitteita.

Omien Personal Training – asiakkaiden kanssa käytän seurannassa kehon ympärysmittojen lisäksi myös Inbody – kehonkoostumusmittausta. Inbody laite mittaa (biosähköiselllä imbedanssilla) kehon kykyä johtaa sähköä. Tämä perustuu pienten elektronisten signaalien kulkeutumiseen kehossa. Laitteeseen valmiiksi syötettyjen ennusteyhtälöiden avulla Inbodyn on mahdollista määrittää kuinka paljon kehossa on mm. rasva- ja lihaskudosta.

Inbodylla eli Bioimpedanssilla mitataan itse asiassa nesteen eikä rasvan määrää. Eri kudokset vastustavat signaaleja eri voimakkuudella. Vesi päästää signaaleja helpommin lävitseen, kuin esimerkiksi rasva. Koska rasva on lähes vedetöntä kudosta, on lihavilla suhteellisesti vähemmän vettä elimistössään kuin laihoilla. Lihakset taas sisältävät paljon enemmän vettä kuin rasvakudos, joten ne päästävät signaaleja helpommin lävitseen kuin rasvakudos.

Mittausolojen vakioiminen on luotettavien tuloksia kannalta tärkeää. Esimerkiksi nesteen menetys (mm. hikoilun jälkeen) suurentaa vastusta ja samalla rasvan määrän ennustetta.  Ylimääräinen neste elimistössä (esim. ennen kuukautisia tai aterian jälkeen) puolestaan parantaa sähkönjohtavuutta ja pienentää rasvaprosentin ennustetta. Tämän takia mittaus kannattaa tehdä 3-4 tuntia edellisen aterian jälkeen, mieluiten aamulla 8-12 tunnin paaston jälkeen.

Tervetuloa Kuntokompassin PT Studiolle Inbody  kehonkoostumusmittaukseen

Mittauksen voit ostaa täältä ja löydät linkin takaa ohjeet myös ajanvaraukseen.

Mittauksen avulla saat arvokasta tietoa kehonkoostumuksesta ja kaupan päälle tulee tietoa aineenvaihduntasi tasosta. Saat myös tietoa, siitä mitkä tekijät aineenvaihduntaan vaikuttavat sekä miten niihin voi vaikuttaa suotuisasti.

Ota yhteyttä.

Kokemuksia

fysioterapeutti juha niskala haastattelu

Suvi 30v. sanoo

Itsensä ylittäminen on oikeasti tullut tietynlaiseksi intohimoksi ja onnistumisen tunne on hurjan huumaavaa. Sain tänä syksynä trampoliinilta voltin, joka oli siellä iso tavoitteeni sekä auttavasti osaan/jaksan nyt seistä käsilläni. ...

Lue kokonaan group Created with Sketch.

Karoliina 32v. sanoo

Ensitapaamisessa kysyttiin tavoitetta treenaamiselle, eikä minulla ollut mielessä muuta kuin kivuista eroon pääseminen. Nyt pystyn katsomaan jo hieman pidemmälle ja asettamaan uusia tavoitteita. Kahdeksan vuotta vaivanneet valtavat kivut ovat  pääsääntöisesti hävinneet – alle vuodessa – ja minulla on alkanut uusi elämä. ...

Lue kokonaan group Created with Sketch.

Eroon kivusta ja tupakasta - Elli 25. sanoo

Seitsemän vuotta jatkuneiden selkäkipujen seurauksena sairastuin fibromyalgiaan, jouduin vaihtamaan ammattia ja jouduin suunnitelemaan arkeni kokonaan kipujen ympärille. Harrastuksia aloitin ja aina jouduin lopettamaan, koska selkäni ei kestänyt. Olin jo asennoitunut siihen, että loppu elämänikin menisi kovissa kivuissa ja ottaessani yhteyt ...

Lue kokonaan group Created with Sketch.
Lisää kokemuksia

Artikkelit

Trap Bar maastaveto

Trap Bar maastaveto on mainio ratkaisu, kun haluat oppia nopeasti turvallisen tavan tehdä maastavetoa. Tangosta käytetään myös nimeä Hex...

Lue artikkeli group Created with Sketch.

Kiinteytys – Lue miten se tehdään tehokkaasti

Kiinteytys. Näin vastaa moni asiakkaamme, kun kysytään mikä asetetaan projektin päätavoitteeksi. Käyn kirjoituksessa läpi ...

Lue artikkeli group Created with Sketch.