Moikka,
Olen Helsingistä kotoisin oleva liikunnanohjaaja AMK ja fysioterapeuttiopiskelija.
Minä valmentajana:
Olen vuonna 2018 Haaga-Heliasta valmistunut liikunnanohjaaja AMK. Tätä ennen olin ehtinyt opiskella liikuntalääketieteen perusopinnot sekä kouluttautua jooga- ja pilatesohjaajaksi. Tällä hetkellä teen täydentäviä opintoja fysioterapian puolella.
Oma urheilutaustani on ratsastuksen parista, jota harrastin 20 vuotta, työskennellen ratsuttajana Suomessa ja Irlannissa. Kiinnostuin monipuolisesta liikkeestä ja kehon ymmärtämisestä jo nuorena, sillä ratsastus kuormittaa kehoa suhteellisen yksipuolisesti, jolloin loukkaantumisten riski kasvaa.
Olen ohjannut ryhmä- ja yksilöohjauksia viimeiset 10 vuotta, painottuen joogaan ja pilatekseen. Viimeiset vuodet olen panostanut erityisesti voima- ja juoksuharjoitteluun ja koen että laadukas, järkevästi suunniteltu voimaharjoittelu tukee kaikkia liikkumismuotoja ja mahdollistaa kehityksen ja elämän mittaisen liikuntaharrastuksen.
Minulla on kotonani pieni lapsi ja vaikean raskauden läpikäyneenä, ymmärrän miten haastavaa on aloittaa liikunta pitkän tauon jälkeen. Uskon että laadukkaalla valmennuksella ja yhdessä rakennetulla motivaatiolla on mahdollisuus löytää liikunnan ilo ja sen tuoma hyvinvointi arkeen, kaikissa elämänvaiheissa. Koen että meillä jokaisella on oikeus nauttia liikkumisesta ja kokea olomme turvalliseksi ja pystyväksi salilla.
Minä liikkujana:
Ratsastusuran jälkeen olen innostunut tenniksen pelaamisesta ja juoksemisen eri muodoista, viimeisenä suunnistuksesta. Jooga on kulkenut kaiken muun liikunnan tukena matkassa alakouluikäisestä asti ja painotan siinä vahvasti liikkuvuus- ja voimaharjoittelun tasapainoa sekä erilaisia keskittymisharjoituksia.Voimaharjoittelu on tärkeä osa arkeani, sillä koen sen mahdollistavan kaiken muun liikunnan, kestävän kehon ja muissa lajeissa kehittymisen. Laadukas voimaharjoittelu vähentää loukkaantumisia ja mahdollistaa monipuolisen liikkumisen, jotta jaksan arjessa, lapsen kanssa sekä muissa urheilulajeissa.
Minulle kaiken liikunnan keskiössä on hyvinvointi, oma pystyvyyden tunne sekä ilo. Vaikka jokainen harjoittelukerta ei voi aina olla täydellinen, kuuluu liikunnan tuottaa onnistumisen tunteita, kokemuksia itsensä ylittämisestä, iloa ja naurua arkeen.
Nautin luonnossa liikkumisesta ja aina kun mahdollista karkaan aalloille surffaamaan, joko Suomen vesiin, Norjaan tai etelän lämpöön.
Terkuin,
Inka
Koulutukset
👉 Liikunnanohjaaja AMK, 2018
👉 Fysioterapeutti AMK, 2024
👉 Liikuntalääketieteen perusopinnot, 2015
👉 Joogaohjaaja RYT300, Authentic Flow
👉 Pilatesohjaaja, Authentic Flow
👉 Functional Training, Jarno Härkönen
👉 Yoga and Biomechanics, Jules Mitchell
👉 Yoga Anatomy, Ray Long