Jenkkakahvoille kyytiä – paikallinen rasvanpoltto

kirjoittanut

Paikallinen rasvanpoltto eli voiko rasvaa polttaa kohdistetusti tietyltä ongelma-alueelta?

Jos koet ongelmaksi kaksoisleuat, paksut reidet tai käsivarret, niin kannattaisiko silloin panostaa rasvanpolttoon paikallisesti? Voisiko tietty liike tai tietty liikuntamuoto auttaa juuri kyseisen ”ongelma-alueen” rasvanpolton tehostamiseen? No eipä juurikaan! Esimerkiksi pelkkien vatsarutistusten säännöllinen tekeminen ei poista rasvamakkaroita vatsan päältä kovinkaan tehokkaasti.

Paikallista rasvanpolttoa toki  hieman tapahtuu  (rasvan käyttö energiaksi sekä rasvan purkaminen rasvasoluista kasvaa kohdelihaksen ympäristössä), mutta sen käytännön merkitys on todennäköisesti hyvin pieni. Kohdelihaksen ahkera treenaaminen saa siis aikaan vain hyvin pieniä positiivisia muutoksia, jotka eivät kuitenkaan johda selkeisiin muutoksiin rasvakerroksen paksuudessa.

Eristettyjä ja kohdennettuja liikkeitä ei kannata kuitenkaan heittää harjoitusohjelmasta kokonaan romukoppaan. ”Ongelma-alueiden” treenaamisella voidaan saada ryhdikkyyttä lihaksien ulkomuotoon. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että treenin myötä muokkaantunut lihas kiristää rasvapatjaa tiukemmalla, jolloin esim. käsivarsi näyttää heti kiinteämmältä. Efektin taustalla ei ole välttämättä rasvan määrän vähentyminen, vaan treenattuun lihakseen kertyy nestettä ja sen energiavarastot (lihassokerivarastot) kasvavat, jolloin lihas ”turpoaa” ja saa aikaan kiinteyttävän vaikutuksen ilman rasvan palamistakin.

lihas

Sama määrä rasvaa kg vie huomattavasti enemmän ”tilaa” kuin vastaava määrä lihaskudosta kg

Mistä rasva lähtee ensimmäisenä?

Toisilla rasva istuu tiukasti reisissä ja pepussa, toiset ovat taas enemmän omenamallia, jolloin rasva kertyy helposti vatsanseudulle. Rasvan kertymiseen tiettyihin kehonosiin vaikuttaakin joukko hormonaalisia ja geneettisiä tekijöitä. Rasva kerääntyy miehillä useimmiten vatsan seudulle ja naisilla taas lantioon ja reisiin.

Rasva ei pala täysin tasaisesti kehossa, vaan rasvakudoksen herkkyys treenin ja ruokavalion vaikutuksille vaihtelee eri puolilla kehoa.

Esimerkiksi vatsan seudun rasvasolut (vatsansisäiset rasvat) reagoivat herkästi rasvaa hyödyntävien hormonien toimintaan, jolloin rasvaa on helpompi poistaa vatsanseudulta kuin esim. lantion ja reisien alueelta. Tämän huomaa selkeästi myös Personal Training – valmennuksissa ja erityisesti naisilla rasva lähteekin ensimmäisenä keski- ja ylävartalosta. Esim. käsivarsien kiinteämmän olemuksen voi huomata jo muutamassa viikossa, kunhan voimatreeni ja ravitsemus on riittävän laadukasta. Lantionseudun ja reisien rasvakudos ei taas vastaa harjoitteluun yhtä hyvin, joten kiinteytymiseen tarvitaan hieman enemmän aikaa ja malttia.

keho

Miten minun kannattaa seurata edistymistäni?

Rasvanpolton seuraamiseen painon tarkkailu yksinään ei ole paras mahdollinen keino. Paino on oikeastaan varsin huono mittari laihdutuksen seuraamiseen. Varsinkin silloin, jos laihduttaminen sisältää voimaharjoittelua ja painonpudotus on melko maltillista. Maltillisessa painonpudotuksessa paino on yksinkertaisesti liian hidas mittari kuvaamaan kehossa tapahtuvia muutoksia. Paino myös heilahtelee nestevaihteluiden seurauksena helposti 1-2 kilon verran, joka saattaa hämätä laihduttajaa.

On täysin mahdollista että, esim. vyötärönympärys ehtii pienentyä useita senttejä, vaikka painoon ei olisi tullut juurikaan muutoksia. Pelkkää painoa seuraava henkilö voisi ajatella, että homma ei toimi. Painon lisäksi vyötärönympärystä seuraava toteaa taas suunnan olevan oikea ja homma etenee hyvällä motivaatiolla. Suositeltavin tapa laihtumisen seurantaan on siis vyötärönympäryksen ja myös kehon muiden ympärysmittojen seuraaminen, koska ne reagoivat  muutoksiin nopeasti. Tämän lisäksi kannattaa toki myös seurata painoa ja hyödyntää esimerkiksi kehonkoostumuksen seurantaan suunniteltuja laadukkaita laitteita ja mittareita.

Kokemuksia

fysioterapeutti juha niskala haastattelu

Mikko, 32 v. sanoo

Kun tulin valmennukseen Kuntokompassille elämänhallintani oli rehellisesti sanottuna reisillä. Näin jälkikäteen ymmärrän sen selkeämmin. Olin juuri eroamassa, yrittäjän työn paineet olivat tapissa ja vuorokausirytmi oli aivan sekaisin. Alkoholin käyttöä tuli säännöllisesti kerran viikossa - eikä rehellisyyden nimissä aina ihan ...

Lue kokonaan group Created with Sketch.
Lisää kokemuksia

Artikkelit

Makeanhimo: 5 vinkkiä vapautua makeanhimon ja napostelun kahleista

Makeanhimo ja napostelun noidankehä Hallitseeko makeanhimo elämääsi? Ylivoimaisesti yleisin syy makeanhimoon on liian kevyt syöminen a...

Lue artikkeli group Created with Sketch.

Olkapääkipu – 6 altistavaa tekijää

Olkapääongelmat ovat kolmanneksi yleisin tuki- ja liikuntael...

Lue artikkeli group Created with Sketch.