PT – Villen ja Ritvan tarina – katkarapukyykky”, ”enkelin siivet”…

kirjoittanut

”Haluan takaisin sen Ritvan, joka minä olin. Tämä en ole minä. Kaikki rakastamani liikunta tökkii, kun keho ei ole kunnossa”.

Tällaisilla ajatuksilla varustettu henkilö otti meihin yhteyttä noin kolme vuotta sitten. Se Ritvan ääneen lausuma lause tarkoitti, että olkapää- ja polvileikkauksen jälkeen kuntoutuminen ei tahtonut omin voimin onnistua. Ritva on suurten ikäluokkien edustaja. Takana on monen vuoden liikuntaharrastus: juoksua, uintia, balettia, naisvoimistelua, Pilatesta, monipuolista tanssitreeniä, sukeltamista, liikuntapohjaa siis oli. Lue eteenpäin, niin kerron sinulle Ritvan tarinan liikunnan voimasta!

Personal Trainer apuun!

Ritvalle suositeltiin personal traineria hyvän ystävän toimesta ja hän päätti kokeilla. Ja se kannatti! Tuohon aikaan treenaaminen noudatti aina samaa kaavaa ja treenit olivat alkuun kehon tasapainottamista. Kireyksiä höllättiin ja uinuvia lihaksia heräteltiin. Ei mitään raskasta, mutta ei mitään helppoakaan. En vielä tässä vaiheessa ajatellut, että tässä olisi mitään sen erikoisempaa. Juttuhan meillä luisti erinomaisesti. Välillä hieman liiankin hyvin ja minun pitikin usein käyttää erästä suosikkilausettani, ”suu kiinni ja tee!”. Se toimi erittäin tehokkaasti. Ritva kommentoi omaan tyyliinsä, että olin ainoa mies, joka oli sen hänen elämässään saanut aikaan!

Alusta alkaen meillä on ollut sadan prosentin luottamus toisiimme. Ritva ei ollut kiinnostunut, miten painavilla painoilla teimme, häntä kiinnosti se, miltä treeni tuntui. Eipä aikaakaan, kun harjoittelu alkoi sujua ja vaivat väistyä. Ei se elämä ollutkaan tässä! On se jännä juttu, miten silminnähtävää se positiivinen muutos on ihmisessä, joka on jo melkein antanut periksi keholleen. Yhtäkkiä saakin uutta energiaa ja mahdollisuuden tehdä itselleen tärkeitä asioita. Siitä komentavasta päällepäsmäristä ja välillä jopa ärsyttävästä henkilöstä tulikin yllättävän arvokas ihminen. Itse en tätä osannut odottaa ja savolaiseen tyyliini en aluksi pystynyt käsittelemään sitä kiitollisuuden määrää. Eihän kukkaan ruppee kettään kehumaan iliman mittään syytä?! Ritva kehui, kiitti ja antoi palautetta. Nyt jälkeen päin ymmärrän hieman paremmin, hidasko olin?

Rohkeutta treenata kovaa! Minä pystyn, minä osaan…

Yhtenä treenipäivänä ehdotin Ritvalle, että tehtäisiinkin tällä kertaa jotain muuta  ”hinkkaamisen” sijaan, otettaisiinkin esiin kunnolla rautaa. Kyykyt, maastavedot, erilaiset työnnöt ja vedot tulivat nopeasti tutuksi ja huomasin Ritvan olevan luontaisesti erittäin vahva. Ritva ei tätä huomannut. Hän vaan nosti painavia esineitä ilmaan ja laski niitä takaisin alas. Yhtenä kertana videoitiin hänen maastavetoa ja maasta nousi hyvällä tekniikalla 100kg! Videon lopussa ilme kertoo kaiken. Se sanoi, että mitäs sitten seuraavaksi tehdään? Ajattelin itse, että se olisi voinut olla edes hieman hankalaa, kun sarjapainot olivatkin jo normaalia korkeammat, mutta painot nousivat ja laskivat hallitusti ilman odottamaani kovaa ponnistelua. Kaiken lisäksi hänellä on niin pienet kädet ja lyhyet sormet, että pikkurillit eivät meinaa kunnolla kiertyä tangon ympärille!

Personal trainerin tehtävä on kannustaa ja rohkaista asiakasta omatoimisuuteen

Tällä hetkellä emme treenaa yhdessä. En koe sille tarvetta, sillä Ritva on enemmän kuin kyvykäs toteuttamaan liikuntaa itsenäisesti. Tällainen tilanne tuntui molemmista onnistumiselta. Olen siis onnistunut personal trainerina, koska hän ei enää tarvitse minua. Antamieni työkalujen ansiosta Ritva pystyy harjoittelemaan järkevästi ja ymmärtää, miksi asioita tehdään tietyllä tavalla. Tulevaisuudessa valmennussuhde voi alkaa toki uudelleen, mutta se syntyy eri syistä.

Samanhenkistä maailmanparannusta emme unohda. Valmentajasta ja valmennettavasti tuli tasavertaisia kavereita.

Terveisin,

Personal Trainer Ville Linnnus ja Kuntokompassin Personal Training – tiimi.

Ps. jos kiinnostuit siitä mitä teemme, niin toivomme lämpimästi, että  otat meihin yhteyttä! Ihanat ja ammattitaitoiset Personal Trainerimme odottavat sinua!

Kokemuksia

fysioterapeutti juha niskala haastattelu

Suvi 30v. sanoo

Itsensä ylittäminen on oikeasti tullut tietynlaiseksi intohimoksi ja onnistumisen tunne on hurjan huumaavaa. Sain tänä syksynä trampoliinilta voltin, joka oli siellä iso tavoitteeni sekä auttavasti osaan/jaksan nyt seistä käsilläni. ...

Lue kokonaan group Created with Sketch.
Lisää kokemuksia

Artikkelit

Makeanhimo: 5 vinkkiä vapautua makeanhimon ja napostelun kahleista

Makeanhimo ja napostelun noidankehä Hallitseeko makeanhimo elämääsi? Ylivoimaisesti yleisin syy makeanhimoon on liian kevyt syöminen a...

Lue artikkeli group Created with Sketch.

Olkapääkipu – 6 altistavaa tekijää

Olkapääongelmat ovat kolmanneksi yleisin tuki- ja liikuntael...

Lue artikkeli group Created with Sketch.