Alkukipinää liikuntaan, suunnitelmallisuutta harjoitteluun, turvallisuutta ja tuloksia…ei stressiä tai kitudieettejä. Ota rohkeasti yhteyttä ja aloita oma matkasi kohti tavoitteita!
Heippa!
Olen Jenni Eskelin Kuntokompassilta ja kerron seuraavassa hieman mitä meidän mielestämme on korkealaatuinen ja tulosvastuullinen personal training.
Kun kuulet sanat “Personal Trainer”, mitä mieleesi tulee ensimmäisenä?
Ehkä jostain lehtien sivuilta tuttu ylienergisen oloinen nuori kaveri, joka kertoo hengästyneenä kuinka VAIN tämä uusin ja trendikkäin dieetti ja pikakuuri pudottaa painoa ja maagisesti tiputtaa vatsaasi sixpackin?
No, tätä ei meillä valitettavasti ole tarjolla.
Ainoastaan viimeisimpään tutkimustietoon ja vankkaan käytännön kenttäkokemukseen perustuvaa tulosvastuullista sekä henkilökohtaista valmennusta, aina pitkällä tähtäimellä.
Minkä eron se tekee käytännössä?
Ennen kaikkea sen, että treenisi kanssamme on huomattavasti mukavampaa ja saavutetut hyvät tulokset myös pysyvät (poikkeuksellisen suuri osa asiakkaistamme on monivuotisia, tyytyväisiä treenaajia).
Emme vaadi, että muutat elämäsi ylösalaisin saadaksesi tuloksia – päinvastoin, muokkaamme valmennusohjelmasi juuri sinun elämäntilannettasi ja tavoitteitasi ajatellen. Siinä salaisuus pysyviin tuloksiin.
Tästä syystä haluamme myös, että kokemuksesi valmennuksesta on huippuluokkaa – laadun maksimoidaksemme valmennuksesi koostuu näistä kolmesta osatekijästä:
1. Täysi henkilökohtainen huomio valmennuksen aikana yksityisstudion rikkumattomassa rauhassa
2. Etätuki studion ulkopuoliseen harjoitteluun (mikä on kuulemma jostain syystä hyvin harvinaista)
3. Koko valmennustiimimme monialainen ja korkeakoulutettu tuki – tarvittaessa voit saada esim. fysioterapeutin tai ravitsemusasiantuntijan neuvontaa (ilman eri veloitusta)
Tästä syntyy sellainen kokonaisuus, joka pesee pikaiset trendidieetit ja ruuhkaiset, epämukavat kuntosalit mennen tullen.
Tiedämme kokemuksesta, että jokainen ajattelee luonnollisesti olevansa erikoistapaus, johon ei edes valmennus tepsi. Kyllä, todennäköisesti myös sinä.
Siksi haluamme rauhoittaa mielesi heti alkuun ja osoittaa että pystymme auttamaan myös juuri Sinua…
Kohtaamme joka päivä hyvin erilaisia ihmisiä, ja osaamme auttaa heistä jokaista. Sinun ei tarvitse kuulua johonkin tiettyyn joukkoon tai muottiin tullaksesi valmennukseemme.
Olemme kuitenkin huomanneet, että meille hakeutuvat ihmiset kuuluvat yleensä yhteen neljästä kategoriasta:
Katsotaan tunnistatko itsesi yhdestä näistä kuvauksista:
Meille päädytään monista syistä – tässä muutamia yleisimpiä aloittelijoilla:
Mitä hyötyjä aloittelija sitten löytää KuntoKompassin Personal Trainer -valmennuksesta?
Jos tunnistit tästä jotain hyvin omakohtaiselta tuntuvaa, voit olla varma siitä että löydät etsimäsi KuntoKompassin luomasta, Suomen oloissa ainutlaatuisesta ympäristöstä.
Ota yhteyttä niin sytytetään liikuntakipinä ja pääset aloittamaan oman matkasi kohti liikunnasta nauttimista.
Meille päädytään monista syistä – tässä muutamia yleisimpiä kokeneemmilla treenaajilla:
Mitä hyötyjä konkaritreenaaja löytää KuntoKompassin Personal Trainer -valmennuksesta?
Jos näit yllä jotain tutulta tuntuvaa, voit olla varma siitä, että löydät etsimäsi meiltä.
Ota yhteyttä niin laadimme sinulle tasanteet murskaavan suunnitelman, jonka kautta voit palata jälleen takaisin innostavalle kehityksen tielle.
Meille päädytään monista syistä – tässä muutamia yleisimpiä syitä jos olet laihduttaja:
Entä miten laihduttaja konkreettisesti hyötyy KuntoKompassin Personal Trainer -valmennuksesta?
Haluatko todella päästä eroon ikuisesta laihduttamisesta? Se on oikeasti mahdollista, meidän valmennusprosessin läpi on kulkenut lukuisia esimerkkejä tästä.
Haluatko olla seuraava kiinteytyksen menestystarinamme? Ota yhteyttä niin laadimme sinulle elämäsi muuttavan suunnitelman, jonka seuraaminen ei ole vaikeaa eikä ikävää. Laihduttaminen voi olla jopa hauskaa!
Siinä ei ole mitään vikaa, että haluat mahdollisimman kauniin ja hyväkuntoisen kehon, josta itse nautit ja jota muut ihailevat. Jos joku on sinulle muuta väittänyt, on yksinkertaisesti väärässä. Ja me palamme halusta todistaa sen sinulle!
Tässä muutama syy miksi kaltaisesi kehonmuokkauksesta kiinnostuneet ihmiset löytävät tiensä KuntoKompassin personal trainerien valmennukseen:
Miten sitten kehonmuokkaaja hyötyy KuntoKompassin kuuluisasta Personal Trainer -valmennuksesta?
Jos näistä yksi tai useampi kuulosti tutulta, ota ihmeessä ensiaskel ja tule studiollemme keskustelemaan tavoitteistasi.
Kehonmuokkaus on yksi KuntoKompassin spesialiteeteista, joista meidät tunnetaan ja miksi meidän puoleemme käännytään. Koska meillä on todellista todistusaineistoa onnistuneista ja tyytyväisistä treenaajista, ja se joukko kasvaa koko ajan!
Haluatko liittyä joukkoon?
Laita minulle suoraan viestiä jenni@kuntokompassi.fi, niin keskustellaan yhdessä lähtökohdistasi ja tavoitteistasi, ja tehdään vedenpitävä “sotasuunnitelma”.
Asiakkaamme arvostavat sitä, että astuessaan Studion kynnykseltä sisään, he ovat välittömästi osaavissa ja luotettavissa käsissä. Jokainen asiakkaamme voi luottaa siihen, että häntä valmentaa personal trainer, jolla on:
Meidät tunnetaan erityisesti siitä, että kaikilla valmentajillamme on laaja liikunta- tai terveydenhuoltoalan koulutus. Siksi voit luottaa että toimintamme perustuu uusimpaan tutkimustietoon, jolla saadaan todellisia, kestäviä tuloksia. Personal Training Studiolla toimii kokonainen moniammatillinen tiimi, johon kuuluu mm.
Tiimin alati kasvaessa mukaan tulee koko ajan uutta osaamista. Kehitämme aktiivisesti myös omaa toimintaamme keräämällä asiakaspalautetta sekä mittaamalla asiakastyytyväisyyttä eri keinoilla.
Vaikka saatkin meiltä aina taatusti yksilöllistä palvelua, emme suinkaan tee sitä mielivaltaisesti tai hetken mielijohteista. Taustalla on vuosien aikana huippuunsa hiottu prosessi, jota jokainen valmentajistamme soveltaa ammattitaidolla.
Kokemus on kiistatta osoittanut, että askel askeleelta etenevä pitkäjänteinen valmennuspolku toimii selvästi parhaiten – kuitenkin ottaen huomioon uniikin elämäntilanteesi.
Pidämme kiinni siitä, että saat aina korkeinta laatua, sen takaa mm. kehittämämme 5-vaiheinen valmennusprosessi. Voit tutustua siihen tässä päällisin puolin, kerromme sitten henkilökohtaisessa tapaamisessa lisää.
Ensimmäinen tapaamisemme sisältää haastattelun, arviointiharjoituksen ja alkumittaukset.
Haastattelussa käydään läpi tavoitteitasi valmennuksen suhteen. Pyrimme kartoittamaan keskeisimmät tekijät, jotka huomioidaan tulevaan valmennusohjelmaan.
Valmentajasi teettää Sinulle myös kartoittavan fyysisen harjoituksen alkuarviointia varten. Näin saamme nopeasti todenmukaiset tiedot tämän hetkisestä fyysisestä tilastasi, ja pystymme seuraamaan edistymistäsi kaikilla tärkeimmillä mittareilla.
Kartoitus antaa meille kattavat tiedot, joilla rakentaa sinulle toimiva harjoitussuunnitelma.
a) Alkuhaastattelu:
b) Arviointiharjoitus:
Valitsemme sinulle alkuvaiheen testit ja edistymisen seurantamenetelmät aina valittujen tavoitteidesi perusteella.
Kehonkoostumuksen muutoksiin liittyvissä tavoitteen asettelussa käytämme edistymisen seurannassa mm. Inbody-kehonkoostumusmittausta, ympärysmittoja ja kuvia.
Näin tiedämme tarkkaan, mitä muutoksia tapahtuu painossa, rasvamassassa ja lihasmassan kasvussa. Laihduttajalle, kiinteytyjälle ja kropan muokkaajalle edellä mainitut ovat tärkeitä seurannan osa-alueita.
Voimatasojesi kehittymisen seurantaan taas toimivat ns. benchmark-liikkeet. Niiden kautta pystymme kätevästi seuraamaan todellisten voimatasojesi kehitystä.
Kestävyyskuntoa voimme testata ja seurata usealla eri menetelmällä. Jopa tarkimmalla mahdollisella tavalla – hengityskaasuista mitattuna.
Myös lihastasapainoon, liikkuvuuteen ja stabiliteettiin löytyy oma testipatteristo, jolla saamme tärkeää tietoa siitä minkälaisia heikkoja lenkkejä sinulta saattaa löytyä.
Tärkeintä on seurata tavoitteisiisi liittyviä asioita, joissa halutaan muutosta tapahtuvan. Testeillä ja seurannalla varmistamme, että valmennuksen todella vaikuttaa ja saat rahoillesi vähintäänkin odottamasi vastineen.
Seuraamme kanssasi mm. seuraavia:
Oma Personal Trainerisi laatii sinulle henkilökohtaisen harjoitusohjelman kartoitettujen taustojen ja tavoitteesi pohjalta.
Suunnitelmiasi myös päivitetään säännöllisesti – keskimäärin 4-8 viikon välein. Tämä takaa säännöllisen ärsykkeen vaihtelun, joka on yksi tärkeistä tekijöistä kehittävässä harjoittelussa.
Personal Trainerisi huomioi harjoitussuunnitelmassa kokonaisvaltaisesti kaikki kunnon osa-alueet. Näihin luetaan mm. voima-, kestävyys-, kehonhallinta- ja liikkuvuusominaisuudet.
Harjoitussuunnitelmassa huomioidaan, aina tavoitteesi pohjalta:
Päivitämme harjoitusohjelmiasi säännöllisesti, keskimäärin 1-2 kuukauden välein.
Terveyttä, arjessa jaksamista ja suorituskykyä tukeva ravitsemus on tärkeä osa valmennusprosessiasi.
Tarvitset laadukkaan, tasapainoisen sekä tavoitetta tukevan ruokavalion, se on käytännössä perusedellytys tuloksille. Sen täytyy olla myös sinua varten yksilöllisesti rakennettu, yhdistäen uutta vanhoihin hyväksi todettuihin tottumuksiin.
Muutokset ja korjaustoimenpiteet tehdään aina elämäntilanteeseesi ja toimivaan arkeen sopiviksi – ei koskaan väkisin, hampaat irvessä tai jotain tiukkaa mallia noudattaen.
Ravintovalmennuksesi sisältää:
Moniammatillisesta tiimistämme löytyy myös ravitsemusterapeutti, joka osaa auttaa erityisesti kun kyse on erityisruokavaliosta, ruoka-aineallergiasta tai sairaudesta. Tätä kautta saat tarvittaessa vielä syvällisempää lähestymistä ravitsemukseen.
Olemme vuosien kokemuksella jalostaneet moniin erilaisiin tarpeisiin, tavoitteisiin ja lähtökohtiin soveltuvan valmennusmallin. Ja siinä kaiken perustana on säännöllinen tapaamisrytmi oman valmentajasi kanssa rauhallisella yksityisstudiolla.
Tällä toimintatavalla pystymme takaamaan Sinulle todelliseen vaikuttavuuteen ja tuloksiin johtavan personal training – valmennuksen.
HUOM! Emme tarjoa studioilla omaharjoitteluaikaa PT-tapaamisten lisäksi.Haluamme pitää kiinni rauhallisesta ilmapiiristä ja harjoitusmiljööstä kaikille asiakkaille. Tämä helpottaa personal trainerin ja asiakkaan välistä vuorovaikutusta sekä takaa valmennuksen laadukkaan toteuttamisen. Tämä takaa myös ruuhkattoman kokemuksen saleillamme.
Valmennuksen edetessä tulee luonnollisesti jaksoja, jolloin et näe valmentajaasi viikoittain. Ei hätää, sillä valmentajamme ovat käytettävissäsi myös treenien ulkopuolella sähköpostin ja puhelimen välityksellä.
Valmentajamme toimivat aina kunnioittavasti vuorovaikutustilanteissa ja välittävät aidosti jokaisesta asiakkaastamme – myös sinun erityistarpeistasi.
Mutta nyt kun tiedät jo lähes kaiken mitä tuleman pitää, summataan asiat yhteen…
Loppujen lopuksi kyse on tuloksista, ja prosessista joka on hiottu niin korkeatasoiseksi että se takaa tuloksesi.
Varmistaaksemme että näin tapahtuu myös sinun ainutlaatuisessa tilanteessasi, pakettiin kuuluu aina seuraavaa:
Tiedämme kokemuksesta, että yllä kuvaillun kaltainen kokemus vetoaa hyvin moniin parempaa kuntoa ja energisempää arkea havittelevia ihmisiä.
Mutta älä ajattele, että yrittäisimme väkisin myydä sinulle jotain tällä sivulla.
Se ei olisi järkevää kummallekaan meistä, eikä edes tarpeen – valmennettaviemme määrä on kasvanut valtavaa vauhtia jo viitisen vuotta peräjälkeen, siinä määrin että olemme avanneet jo toisen studion vastataksemme kysyntään.
Haluamme aina varmistaa ennen liikkeelle lähtöä, että sovimme 100% hyvin toisillemme ja startti tapahtuu yksissä tuumin.
Siksi ensimmäinen askeleesi on ottaa vain meihin yhteyttä. Me huolehdimme lopusta.
Innostunein treeniterveisin,
KuntoKompassin PT-tiimi
PS. Haluatko tietää, mikä tekee KuntoKompassin PT-valmennuksesta ainutlaatuisen? Se liittyy laaja-alaisuuden ja vankan tietopohjamme lisäksi arvoihin:
Nämä tekijät tuottavat sellaisen yhdistelmän, mitä et muualta löydä. Tule vaikka tutustumaan niin näet omin silmin – ota yhteyttä niin me hoidamme loput.
Täytä ystävällisesti alla oleva yhteydenottolomake. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme tapaamisen Helsingin Personal Training Studiolle.
Jotain meni vikaan. Täytithän pakolliset kentät? Yritä myöhemmin uudestaan
Kiitos yhteydenotosta!
Lähetä