Arjen realiteetit ovat ensimmäinen ja tärkein asia mikä tulee huomioida tavoitteiden asettelussa
Tervehdys,
Olen vuonna-79 syntynyt miehenraakile ja Kuntokompassin Personal trainer. Asun tällä hetkellä Espoossa ja työskentelen Kuntokompassilla Helsingissä. Työurani sekä valmennustaustani on monenkirjava jo reilun 15 vuoden ajalta. Valmistuttuani Vierumäeltä liikuntaneuvojaksi olen työskennellyt ison kuntosaliketjun sekä kunnan palveluksessa, ennen siirtymistäni Kuntokompassin (v. 2012) leiriin. Asiakaskuntani on aina koostunut kaiken ikäisistä aikuisista ja kunnalla töitä tehdessä mukaan mahtui myös lapset sekä nuoret. Urheiluvalmennuksen puolella olen toiminut liigatason jääpalloilijoiden ja nuorten muodostelmaluistelijoiden fysiikkavalmentajana.
Monipuolisen asiakaskuntani johdosta olenkin mielestäni ollut etuoikeutettu päästessäni työurallani tutustumaan ja ratkomaan eri ikäisten arjen tuomia haasteita, liikunnan ja elämäntapamuutosten suhteen. Sen olenkin ajan saatossa oppinut, että arjen realiteetit ovat ensimmäinen ja tärkein asia mikä tulee huomioida tavoitteiden asettelussa. Silloin, kun ihminen ymmärtää ja hyväksyy oman arkensa asettamat vaatimukset, pystytään määrittelemään järkevät ja saavutettavissa olevat tavoitteet. Näihin edellä mainittuihin seikkoihin pyrinkin aina valmennussuhteessa tuomaan asiakkaalle työkalut, joita hän voisi itse käyttää pitkälle valmennuksen päätyttyäkin.
Valmentajana pyrin aina huomioimaan asiakkaan erittäin henkilökohtaisesti. Olen myös valmentajana vaativa ja kannustava. Rohkaisen myös valmennettaviani olemaan vaativia minua kohtaan, sekä rohkeasti kyseenalaistamaan ja kysymään asioista. Pidän tärkeänä että valmennettavani on tietoinen siitä, mitä tehdään ja miksi.
Oma arkeni pyörii vahvasti harrastukseni ja perheen ympärillä. Perheeseen kuuluu avopuoliso ja hänen 14-vuotias poika. Harrastukseni jo 35 vuoden ajan on ollut jääpallo. Viimeiset 25 vuotta on mennyt pelatessa lajia korkeimmalla sarjatasolla. Tässä kohtaa käyttäisinkin harrastuksen sijasta sanaa elämäntapa. Tähän kun lisätään pojan harrastukset, jalkapallo ja jääkiekko, niin eipä tarvitse miettiä mitä tekisi vapaa-ajalla :)
Videolla Tommin asiakas Eija kertoo omasta asiakaskokemuksestaan
Suonenvedot ovat loppuneet ja voimatasot kasvaneet valtavast - Eija Pyökäri 58v sanoo
Kuntokompassi kokemuksia Eija: Sen jälkeen kun on täyttänyt 50-vuotta niin tosiasia on, että lihakset katoaa ja läskiä tulee tilalle jos ei tee asialle jotain. Tottakai sitä haluaa, että pysyisi toimintakuntoisena mahdollisimman pitkään.
https://youtu.be/waNbjmRM0_Q
...
Tarvitsen sellaisen ihmisen, joka sitten sanoo, että "vielä yksi" ja "tsemppaa nyt vähän" - Sari Hammarén-Malm 54v. sanoo
Kuntokompassi kokemuksia: Sari Hammarén-Malm:
Mä olen vähän sellainen tyyppi, että mä tarvitsen sellaisen ihmisen, joka sitten sanoo, että "vielä yksi" ja "tsemppaa nyt vähän" ja sen, että vähän jopa pakottaa tekemään näitä asioita
https://youtu.be/e8aaB_tPLrg
katso videolt ...
Mun elämä on muuttunut täysin! Ennen en jaksanut juuri mitään. Nythän oon virkeä ja jaksan tehdä kaikkea muutakin. Töitähän oon aina jaksanut tehdä, mutta sitten töiden ulkopuolella on lösähtänyt sohvalle katsomaan TV:tä. Nyt jaksaa tehdä vaikka mitä ja on sitä vireyttä. ...