Ville Linnus

Liikuntaneuvoja & Personal Trainer

Moikka,

Olen Ville Linnus ja asustelen tällä hetkellä Vantaalla. Personal Trainerin työni olen keskittänyt luonnollisesti Helsinkiin, Kuntokompassille.

Elämme hektisessä maailmassa, missä työ, perhe ja vapaa-aika on suorituskeskeistä. TV:ssa pyörii laihduttamiseen ja kuntoiluun liittyviä sarjoja, missä menestys saavutetaan ainoastaan vuodattamalla verta, hikeä ja kyyneliä. Lehdistä ja internetistä saa lukea jatkuvasti, kuinka ainoa tapa harrastaa liikuntaa on jatkuvaa esteiden ylittämistä ja omien rajojen etsimistä. Koemme stressiä lähes joka osa-alueella ja monesti tuntuu siltä, että päivät päättyvät aivan liian aikaiseen. Harjoittelu ei suju, tai liikunnan aloittaminen ei vaan mahdu kalenteriin, koska sehän vaatii ainakin sen kuusi tuntia kovaa harjoittelua viikossa.

Todellisuus on kuitenkin toisenlainen… 

Kuntoilu ei ole jatkuvaa henkisten ja fyysisten rajojen puskemista kumoon. Sen ”110%” repiminen irti on todellisuudessa harjoittelun tehokeino, mitä voidaan käyttää tehostamaan treenejä. Se kertoo jo paljon, että kilpaurheilijatkaan eivät aina tee kaikkia harjoituksiaan täysillä tehoilla.

Kuntoa voi parantaa ja rasvaa polttaa nopeasti. Oikeanlaisella harjoittelun ja levon rytmityksellä ja normaalilla ruoalla saadaan isoja muutoksia aikaan jo muutamassa viikossa. Se vaatii hieman itsekuria, muutaman tunnin viikossa ja minun avulla sinulla on työkalut tehdä ja toteuttaa sitä loppu elämäsi ajan.

Stressin vaikutus kehoon ja mieleen on tutkitusti negatiivista. Monet ajavat itsensä aivan loppuun jatkuvalla hektisellä elämäntavalla ja siitä toipumiseen menee pitkiäkin aikoja. Elämänhallinta on tärkeä osa  liikunnanharrastamisen ohessa. On syytä rytmittää myös elämää. Asiat, joihin ei voi vaikuttaa, ovat useimmiten muuttumattomia, joten muuta niitä asioita joita pystyt. Madaltamalla liikunnan aiheuttamaa stressiä, vapautat kehon hoitamaan itseään muilta stressin aiheilta.

Kun haastat kehoa ja mieltä järkevästi annat itsellesi aikaa myös palautua ja mutustella asioita, niin liikunnan harrastamisesta ja elämänhallinnasta tulee osa elämäntapaa. Välillä on ihan hyvä pysähtyä paikalleen, istua vaikka alas ja miettiä missä haluaa olla 10 tai vaikka 20 vuoden päästä. Montako ”burnouttia” haluaa kokea kaikkien niiden vuosien varrella. Montako päivää haluat viettää miettien, että mitä reittiä kannattaa kotona kulkea, että kohdalle ei sattuisi yhtäkään kokovartalopeiliä.

Olen tavallinen ihminen, jolla on tavallisen ihmisen huolia ja murheita. Ole tehnyt liikunta-alalla töitä jo vuodesta 2007 asti. Olen valmentanut satoja ihmisiä ja saanut kuunnella monia tarinoita elämästä. Teen työni rennolla savolaisella otteella, murre voimakkaasti mukana, tietysti. Harjoittelufilosofiani on anteeksi antavan tiukka. Pyrin ottamaan huomioon elämässä vallitsevat eri tilanteet ja muokkaamaan harjoittelun siihen sopivaksi. Kehon ja mielen vireystilan huomioiminen on mielestäni erittäin tärkeää liikunnan sovittamisessa elämäntapojen joukkoon. Hätiköimällä ja mulle kaikki heti –asenteella voidaan saada hetkellistä kehitystä aikaiseksi, mutta se ei loppujen lopuksi kanna pitkälle. Vuorovaikutus valmennettavan kanssa on siis erittäin tärkeää, jotta tavoitteiden vaatima harjoittelu, ruokavalio ja muut asiat ovat heti alusta saakka selkeänä mielessä.

Haluan auttaa sinua löytämään tavoitteesi ja saavuttamaan ne.

Koulutukset:

  • Liikuntaneuvoja
  • IKSA –kahvakuulaohjaaja

Erityisosaaminen:

  • Ikääntyneiden ja senioreiden liikunta
  • Uintitekniikat ja vesiliikunta
  • Voimaharjoittelu
  • Toiminnallinen harjoittelu

Blogi

PT – Villen ja Ritvan tarina – katkarapukyykky”, ”enkelin siivet”…

"Haluan takaisin sen Ritvan, joka minä olin. Tämä en ole minä. Kaikki rakastamani liikunta tökkii, kun keho ei ole kunnossa”....

Lue artikkeli

group Created with Sketch.

Personal Trainer Villen ja 80 vuotiaan Ritvan yhteinen tarina

Ritva on maailmanmatkaaja. Hän on tanssinut Elvis Presleyn kanssa Saksassa ja saanut häneltä kirjeenkin. Kirjettä hän ei säilyttänyt, koska kuk...

Lue artikkeli

group Created with Sketch.