Katja Pursiainen

Fysioterapeutti & Personal Trainer

Moikka,

Olen pitkään alalla vaikuttanut Fysioterapeutti & Personal Trainer Vantaalta. Toimintafilosofiani pohjautuu ajatukseen  löytää keinot siirtyä matkustajasta kuljettajan paikalle omassa kropassa ja elämässä.

Mikä sinun tavoitteesi on? Autan sinua sen saavuttamisessa.

Työssäni vaadin itseltäni tarkkaa, huolellista otetta ja toisaalta vaadin myös vahvaa sitoutumista asiakkailtani. Olen luotettavana tukena hetkissä, joissa jaksamista tai motivaatiota mahdollisesti koetellaan.

Fysioterapeuttina olen toiminut vuodesta 2013 ja olen työskennellyt liikunta-alalla nyt kymmenen vuoden ajan sekä ryhmäliikunnan että yksilövalmentamisen parissa.

Fysioterapiapuolella olen työskennellyt mm. neurologisten sairauksien (suurimpana ryhmänä MS-tautia sairastavat) kuntoutuksen parissa, missä aktiivinen ja terapeuttinen harjoittelu on ensiarvoisen tärkeää hyvän elämänlaadun ylläpitämisen kannalta.

Työkokemukseni kattaa hyvin laaja-alaisesti erilaisten ja eri kuntoisten ihmisten kuntoutus- ja valmennustyön. Pystyn ottamaan hyvin monenlaiset lähtökohdat yksilöllisesti huomioon.

Kokemuksestani on hyötynyt myös monet tulevat valmentajat, sillä koulutan Fysioline Academy of Finlandilla (FAF) Personal Trainereita useissa eri moduuleissa.

Isolla osalla valmennettavistani ja fysioterapia-asiakkaitastani on ollut erilaisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja.

Avullani he ovat oppineet hallitsemaan kipuja ja pääsemään vaivoistaan eroon oikeanlaisen harjoittelun ja elämänhallinnan avulla. Itselleni innostavimpia hetkiä työssäni ovat ne, kun asiakkaat ovat pitkästä aikaa päässeet tekemään itselleen tärkeitä asioita. Sellaisia, joita esimerkiksi kipu tai erilaiset pelot ja epävarmuuden tunteet ovat aiemmin rajoittaneet.

Omat tärkeimmät arvoni

  • Terveys ja siitä huolehtiminen (mahdollistaa kaiken muun itselleni tärkeän)
  • Laheiset, koirani ja läsnäolo
  • Rakkaat harrastukseni wakeboarding ja ratsastus sekä muu kuntoliikunta
  • Työhyvinvointi ja ammatillinen kehittyminen
  • Tällä kertaa listan viimeisenä muttei toki vähäisimpänä luonto ja ympäristö

Pyrin omalla tekemiselläni ja valinnoillani elämään arvojeni mukaisesti.

Nuoruusvuosinani kilpailin aktiivisesti kouluratsastuksessa ja tämän lisäksi pidin kunnostani huolta lenkkeilyn ja pyöräilyn avulla. Yleisen nivelten yliliikkuvuuden ja yksipuolisen harjoittelun vuoksi kärsin toistuvista erilaisista rasitusvammoista, niskahartiaseudun kireydestä ja päivittäisistä päänsäryistä. Pahimmillaan apua hakiessa minulle on eri ammattikunnilta tullut tähän ”lääkkeeksi” pelkkää manuaalista käsittelyä tai toteamus että ”sinun ei kannattaisi juosta”… Olen kokenut aina olevani keskimääräistä arempi, mutta onneksi myös hyvällä tavalla itsepäinen ja skeptinen.

Koska olen aina rakastanut liikkumista ja toisaalta minulla on myös synnynnäinen vahva halu auttaa muita ihmisiä, päädyin opiskelemaan fysioterapiaa. Päättäväisesti aloin myös keskittymään kehoni vahvuuksiin ja vahvistamaan heikompia lenkkejä. Olen tämän jälkeen juossut neljä puolimaratonia, ja löytänyt uudeksi harrastukseksi kaapeli-wakeboardingin.

Tänä päivänä päänsäryt ovat historiaa ja rasitusvammat vähentyneet merkittävästi ajan myötä, vaikka liikuntalajini ovat muuttuneet rasittavammaksi. Tähän salaisuutena ovat monipuolinen voimaharjoittelu, sekä ymmärrys omasta liikkumisesta ja muista hyvinvointiin vaikuttavista asioista.

Haluan tarjota parasta hyvinvointia myös sinulle.

Koulutus

  • Fysioterapeutti AMK
  • Tradenomi AMK
  • Urheilufysioterapia peruskoulutus
  • Ryhmäliikuntaohjaajan peruskoulutus
  • Useita ryhmäliikunnan lajikoulutuksia (Fascia Method, Kahvakuula, Les Mills, Kinesioteippaus jne.)