”Ohjaus oli asiakkaan kuntoa ja fyysisiä rajoitteita kunnioittava” – Lasse Lehtinen, 70 v.

Jenni on valmentajana samalla tavalla luotettava ja huomaavainen kuin hyvä henkilääkäri. Hän tuntee ja tunnistaa hyvällä psykologisella otteella asiakkaansa kunnon, kropan ja mielentilan, ja määrää harjoitukset sen mukaan. Näin tulee asiakkaalle paras mahdollinen tulos. Jennin ohjauksessa on paitsi hauskaa myös turvallista.

lasse lehtinen 70v synttärit

Huomaan ilokseni harjoittelun tulokset arkipäivässä mutta vielä selvemmin nimenomaan vapaa-ajan haastavissa tilanteissa. Kahden tunnin nelinpeli tenniksessä sujuu ketterämmin kuin vielä pari vuotta sitten. Aikaisemmin avomerellä suuri osa keskittymisestäni meni siihen, että ylipäätään pysyin seisaallani keikkuvassa veneessä. Nykyään voin keskittyä itse kalastukseen. Ennen tuli hiki hirvimetsällä kiivetessä torniin liukkaita rappuja pitkin. Saattoi hirvikin kuulla nuo ponnistelut ja kääntyä toiseen suuntaan. Nyt kipuaminen sujuu nopeammin ja pahemmin hengästymättä, joten pääsen lataamaan rauhassa ennen kuin ajo alkaa. Jennin ohjaus on asiakkaan kuntoa ja fyysisiä rajoitteita kunnioittava, jokaiselle mittojen mukaan. Silti treenit ovat tarpeeksi tiukkoja, jotta kroppa ei pääse taantumaan. Sellainen on ammattitaitoa. Jenni osaa pusertaa hien vastaan hangoittelevastakin asiakkaasta ja hänen lordoosistaan lempeän sarkasmin saattelemana.

Kiitos Jenni, kiitos Kuntokompassi.

Lasse Lehtinen, Entinen köntys

Ota yhteyttä

Varaa aika ilmaiseen esitapaamiseen

Täytä ystävällisesti alla oleva yhteydenottolomake. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme tapaamisen Helsingin Personal Training Studiolle.

Jotain meni vikaan. Täytithän pakolliset kentät? Yritä myöhemmin uudestaan

Kiitos yhteydenotosta!

Lähetä