Tero 28 v. Tavoitteena sporttinen, näyttävä ja suorituskykyinen kroppa

Tämän kaltaiset treenit laittoivat kropan todella koville alusta alkaen. Oli hienoa huomata miten viikko viikolta kovaan treenitempoon ja uusiin ärsykkeisiin alkoi tottua

Teron tarina

Olin käynyt vuosia on/off meiningillä salilla ja kehitystä ei vaan itsenäisesti treenamalla syntynyt – pitkälti epäsäännöllisyyden ja yksitoikkoisen saliohjelman takia.

Halusin uutta potkua tekemiseen ja ammattilaisen laatiman ohjelmoinnin sekä neuvoja parempaan treenaamiseen. Siinpä oli keskeisimmät syyt miksi siksi palkkasin ensimmäistä kertaa elämässäni oman Personal Trainerin.

Valmentajaksi valikoitui tällä kertaa Fysioterapeutti Marko. Tulimme alusta alkaen tosi hyvin juttuun ja kaikkeen tekemiseen löytyi juuri itselleni sopiva lähestymistapa.

”Pääsylippu” uudelle tasolle

Ohjelma, jolla lähdimme liikkeelle oli täysin erilainen johon oli tottunut aikaisemmin. Aiemmat 3-4 jakoiset ohjelmat vaihtuivat erittäin yksinkertaiseen ja suoraviivaiseen 1-jakoiseen malliin.

Alkuun olin hieman skeptinen tähän muutokseen, mutta oli huikeaa huomata kuinka kehitystä alkoi tulemaan heti ensimmäisistä viikoista alkaen – niin voimatasoissa kuin kehonkoostumuksessakin.

Tämän kaltaiset treenit laittoivat kropan todella koville alusta alkaen.

Oli hienoa huomata miten viikko viikolta kovaan treenitempoon ja uusiin ärsykkeisiin alkoi tottua. Ei treenit ikinä helpoksi muuttuneet, mutta treenin pystyi tekemään aivan eri intensiteetillä läpi ilman, että piti olla koko ajan nojailemassa polviin.

Saliohjelma sopi kiireisen miehen arkeen

Olen työni puolesta todella kiireinen ja harjoitusviikko sekä treenikokoanisuudet pyrittiinkin rakentamaan sitä silmällä pitäen. Treeni oli  tarkoitus vetää kustannustehokkaasti läpi noin 35-45min kestävällä kokonaisuudella.

Tästä tykkäsin tosi paljon. Ei turhaa odottelua vaan aktiivista toimintaa koko ajan.

Markolta on saanut nopeasti ja aina tarvittaessa tukea puhelimen, mailin ja treenivideoiden avulla. Tämä valmennuksen järjestelyt kokonaisuudessaan ovat toimineet erittäin hyvin.

Olin luonnollisesti erittäin tyytyväinen tuloksiin joita saimme 6kk aikana aikaiseksi voimatasoissa ja kehonkoostumuksessa. Odotan innolla ja mielenkiinnolla mihin tulemme pääsemään seuraavan 6kk aikana.

Markosta voi todeta, että hän on erittäin ammattitaitoinen ja särmä PT, jota voin todella lämpimästi suositella kaikille, jotka haluavat ennen kaikkea tuloksia ja uutta tekemisen meininkiä treenaamiseen.

 Muutoksen kehonkoostumuksessa 6kk aikana:

  • Paino 78,8 kg –> 74kg
  • Lihasmassa 36,9kg –> 37,6kg
  • Rasvamassa 13,3kg –> 7,8kg
  • Rasvaprosentti 16,9 % –> 10,5 %

inbody ennen ja jälkeen

Kuntokompassin Personal Trainer ja/tai fysioterapeutti on korkeakoulutettu asiantuntija

Meiltä Saat valmennusohjelman, joka on räätälöity ottaen huomioon elämäntilanteesi, tavoitteesi ja mahdollisuutesi panostaa treenaamiseen (usko tai älä: kovempi treenaaminen ei aina tuo parempia tuloksia)

Loppujen lopuksi kyse on tuloksista, ja matkasta joka on hiottu niin korkeatasoiseksi että se takaa tuloksesi.

OTA YHTEYTTÄ

Ota yhteyttä

Varaa aika ilmaiseen ensitapaamiseen

Täytä ystävällisesti alla oleva yhteydenottolomake. Otamme sinuun mahdollisimman pian yhteyttä ja sovimme tapaamisen Helsingin Personal Training Studiolle.

Jotain meni vikaan. Täytithän pakolliset kentät? Yritä myöhemmin uudestaan

Kiitos yhteydenotosta!

Lähetä