Liity valmenuksen infolistalle! Saat tiedon julkaisusta ensimmäisten joukossa.
Tulet tätä kautta saamaan ensimmäisenä tiedon valmennuksen julkaisusta.
Moikka futari,
Oletko pitkään haaveillut huippu-urheilijan fyysisestä suorituskyvystä?
Tai miettinyt mihin suorituksiin itse kentällä yltäisit rautaisen fyysisen kunnon avulla?
Jos olisit nopeampi, vahvempi ja kestävämpi?
Tai olet pitkään pohtinut, että pätevä ammatti -ja fysiikkavalmentaja sekä urheilun parissa työskennellyt fysioterapeutti voisivat auttaa sinua urallasi nopeasti eteenpäin.
Olet saattanut kärsiä ikävistä loukkaantumisista, jotka hankaloittavat timanttiseen tikkiin pääsemistä.
Et ole yksin.
Tosi monella suomalaisella jalkapalloilijalla liikkuu samansuuntaisia ajatuksia mielessään.
Siksi olemmekin laittaneet viisaat päämme yhteen kollegani Anton Matinlaurin (HJK:n edustusjoukkueen fysiikkavalmentaja) kanssa.
Olemme lanseeraamassa pian, täysin ennennäkemättömän, jalkapalloilijoille suunnatun kokonaisvaltaisen verkkovalmennuksen.
Se perustuu yli 15 vuoden valmennuskokemukseen ja maailmalla (mm. USA, Espanja, Englanti, Ranska, Saksa jne.) huippu-urheilussa käytettäviin moderneihin harjoitusmenetelmiin.
Tiedämme siis varsin tarkkaan miten jalkapalloilija saadaan erittäin kovaan fyysiseen kuntoon ja pysymään myös ympärivuotisesti terveenä.
Olemme nähneet myös useita kertoja kuinka rautainen kondis ja kokonaisvaltainen urheilullinen elämäntapa vaikuttavat positiivisesti itse siihen tärkeimpään eli lajisuoritukseen.
Tämä valmennus tulee antamaan sinulle ne tiedot ja taidot, jota rautainen fysiikka ja terveenä pysyminen vaatii.
Se tulee myös päivittämään tietotaitosi jalkapallon modernista fysiikkaharjoittelusta tälle vuosituhannelle.
Emme kuitenkaan halua tähän valmennukseen aivan ketä tahansa.
Haluamme, että olet sitoutunut ja valmis oppimaan myös harjoittelun taustatekijöistä hieman enemmän.
Sellainen, joka haluaa palavasti kehittää omaa ymmärrystään urheilu- ja fysiikkaharjoittelun saralla.
Haluamme, että osaat tulevaisuudessa vastata kysymyksiin:
Mitä? Miksi? Miten? Milloin?
Kaiken lisäksi tavoitteenamme on, että tämän valmennuksen kautta oma tietotaitosi ja ymmärryksesi asioista lisääntyy merkittävästi.
Jatkossa osaat suunnitella ja hienosäätää omaa fysiikkaharjoitteluasi erilaisissa tilanteissa sekä vaihtelevia ajanjaksoja (ylimenokausi, joukkueen mukana vs. ei joukkueen mukana, ottelukausi jne.) silmällä pitäen.
Haluamme myös, että olet 100% motivoitunut ja valmis noudattamaan ohjeitamme sekä tekemään kovasti töitä kehittymisen eteen.
Me annamme valmennuksen kautta sinulle avaimet urheilijan elämäntapoihin.
Upgreidaamme fyysisen suorituskykysi uudelle tasolle.
Näytämme tien ja sinun tulee vain kulkea se läpi.
Tukenasi olemme koko matkan ajan.
Kerrataan tämä vielä vielä rautalangasta, koska haluamme vain tietyn tyyppisiä valmennettavia tähän mukaan:
KUVA: Sevillassa Antonin työnkuvaan kuului mm. paljon henkilökohtaista valmennusta mm. Fernando Llorenten kanssa. Nykyisin Tottenhamia valioliigassa edustavan hyökkääjän CV:stä löytyy mm. Maailmanmestaruus ja Euroopan-mestaruus Espanjan paidassa, UEFA Eurooppa-liigan voitto Sevillassa sekä UEFA Mestarien liigan kakkossija Juventuksessa. Samaa Llorenten syömää puuroa pääset maistamaan tämän verkkovalmennuksen kautta.
KUVA: Kansainvälistä tutkimustyotä takareisien voimantuotosta. Tieteellinen tutkimustyö ja tieteen kehityksessä mukana pysyminen takaa kehityksen alalla. Verkkovalmennuksemme eri osa-alueet pohjautuvat myös oman kokemuksemme ohella tieteellisen tutkimuksen tuloksiin, ei arvailuihin.
KUVA: Harjoittelun kuormituksen monitorointi ja tarkka suunnittelu on toimivan ohjelman ehkäpä tärkein tukipilari. Liian suuri kuormitus lisää loukkaantumisriskiä, sairastumisriskiä ja ylikunnon mahdollisuutta. Vastaavasti liian vähäinen ja yksipuolinen harjoittelu ei maksimoi harjoittelusta ulosmitattavissa olevia tuloksia. Verkkovalmennuksemme yksi keskeisimmistä perusperiaatteista on harjoittelun ja levon tasapaino. Ilman tätä ei kehitytä. (Kuvassa harjoituskuormituksen liveseurantaa Technifutbol Akatemiassa, Barcelonassa 2015)
KUVA: Liikkuvuus-screenauksella haetaan kehon heikkoja lenkkejä ja epätasapainoja, joiden pohjalta voidaan rakentaa omakohtainen korjaava harjoitteluosuus tukemaan muuta harjoittelua. Tarkeä tukipilari suorituskyvylle sekä loukkaantumisten välttämiseen. Ohjeistan verkkokurssissa oman liikkuvuuden testaamiseen sekä omakohtaiseen korjaavaan harjoitteluun. (Kuvassa suomalaisten nuorten jääkiekkolupausten testaamista 2014.)
KUVA: Anton ohjaamassa korjaavaa harjoittelua, liikkuvuus ja huoltavaa harjoittelua Suomen käsipalloliigan Atlas Vantaan pelaajille 2014. Korjaava ja palauttava on harjoittelu yksi tämänkin verkkovalmennuksen isoista teemoista. Laita oma liikehallinta kuntoon ja voimavuodot tukkoon, niin vammat pysyvät loitolla.
Olemme jo käyttäneet ja tulemme myös tulevaisuudessa käyttämään tämän valmennuksen rakentamiseen, sisällön tuottamiseen ja etätukeen huomattavan paljon aikaa ja tunteja.
Tämä tulee myös näkymään muun muassa valmennuksen sisällön korkeassa laadussa, ja materiaalien kattavuudessa.
Ja mikä tärkeintä tulet ottamaan valtavia askeleita kohti urheilijan fysiikkaa ja elämäntapoja.
Tulet tätä kautta saamaan ensimmäisenä tiedon valmennuksen julkaisusta.
Terveisin,
Marko Kuoppasalmi, Fysioterapeutti/Personal Trainer – Kuntokompassi
Anton Matinlauri, Strength and Conditioning Coach ja Athletic Trainer HJK Edustusjoukkue, fysiikkavalmentaja
Lisätietoja:
marko.kuoppasalmi@kuntokompassi.fi
KUVA: Teimme 2015 varsin mielenkiintoisen fysiikkavalmennus projektin vastikään veikkausliigaan nousseen HIFK kipparin Esa Terävän kanssa. Aiheesta lisää yllä olevien linkkien kautta muutaman blogikirjoituksen muodossa.
Moikka,
Olen Anton Matinlauri ja koulutukseltani Strength and Conditioning coach (CSCS) ja Athletic Trainer (ATC). Koulutukseni olen hankkinut USA:sta (Kandi) ja Espanjasta (Maisteri).
Olen myös intohimoinen jalkapallopersoona. Olen pelannut jalkapalloa 7-vuotiaasta asti edustaen mm. IF Gnistania, Averett Yliopistoa (USA:n yliopistosarja), HIFK:ta sekä UCAM Yliopistoa (Espanja).
Suoritin kandidaatin opintoni siis USA:ssa, opiskellen kolmoistutkinnon Athletic Traineriksi (“urheilufysio”), liikuntalääketieteestä ja liikuntatieteistä erikoistuen valmennukseen. Jäin opintoni jälkeen vielä vajaaksi vuodeksi karkuun Suomen ilmastoa, tehden työharjoitteluni Kaliforniassa, toimien MLS (Major League Soccer) seura San Jose Earthquaksien fysiona sekä avustaen pelaajien fyysisessä valmennuksessa (testaus, korjaavien harjoitteiden suunnittelu, monitorointi yms.).
Olen suorittanut maisterin tutkinnon huippu-urheilutieteistä ja fyysisestä valmennuksesta Espanjassa LaLiga-UCAM Yliopistossa. Opintojen ohella tein tutkimusta tunnettujen alan professorien kanssa takareisien testaamisesta, avustaen samalla tutkimuksissa takareisiloukkaantumisista Englannin ja Espanjan huippujalkapallossa. Opintojeni loppuvaiheessa aloitin työt myös Sevilla FC:n jalkapallojoukkueessa samalla kun viimeistelin Gradu- tutkimustani yliopistolle.
Omaan taustaan liittyen todettakoon, että olen ollut onnekas saadessani opettajikseni Gray Cookin, Dr. Lee Burtonin, Dr. Robert Butlerin, Dr. J-B Morinin, Dr. Julio Callejan, Dr. Anthony Blazevichin ja Dr. Jens Bangsbo tapaisia henkilöitä, jotka ovat alansa ehdotonta huippua.
Tiukkaa valmennuskeskustelua mm. Jari Litmasen valmentajana Ajaxissa aikanaan toimineen Ronald Koemanin kanssa Lontoossa. Kuinka motivoida ja kehittää urheilija huippuunsa pätee jokaisessa urheilulajissa. (Kuva koulutuksesta Lontoosta, 2016).
Aloitin siis opintojen loppuvaiheessa työt Sevilla FC:n edustusjoukkueessa, jossa vietin kauden 2015-2016 huipentuen Eurooppa Liigan voittoon 2016. Pienen Suomen visiitin jälkeen jatkoin työuraani Catapult Sports nimisessä urheiluteknologia yrityksessä. Catapult on mailman johtava huippu-urheilun suorituskykyanalytiikka yritys, jonka asiakkaita ovat useiden lajien parhaat seurat ja urheilijat (mm. PSG, Chelsea FC, Golden State Warriors, Pitsburg Steelers ja yli 1500 muuta joukkuetta).
Vuodeksi 2018 palasin kiertueeltani takaisin Suomeen ja tällä hetkellä toimin Suomessa HJK:n Edustusjoukkueen fysiikkavalmentajana.
Lisenssit
Koulutushistoria
Seurajoukkueissa
(Amerikkalainen jalkapallo, koripallo, jalkapallo, tennis)
Marko Kuoppasalmi
Moikka,
Olen Marko Kuoppasalmi ja koulutukseltani urheiluhieroja, fysioterapeutti & personal trainer.
Olen yksi Kuntokompassin Personal Training Studion perustajista ja omistajista.
Urheiluvalmennus, liikunta- ja terveyssektorilla olen vaikuttanut yli 15 vuotta.
Olen erikoistunut tavoitteelliseen valmennustoimintaan, jonka avulla saat mustaa valkoisella ja mitattavasti haluamiasi tuloksia.
Sellaiseen, jossa ainoa asia joka ratkaisee on tulokset.
Perusfilosofiani perustuu liikuntatieteen ja urheiluvalmennuksen sovellutusten sekä urheiluravitsemuksen optimointiin.
Olen esiintynyt useissa eri medioissa (mm. Helsingin Sanomat, Yle uutiset, Yle puhe, MTV3, Yle Puhe, Iltasanomat, Iltalehti, Fitbody, Me Naiset jne.), alan julkaisuissa ja rakentanut mm. fysioterapeuteille räätälöidyn Personal Trainer koulutuksen.
Olen ollut kokoamassa Kuntokomppasille 25 huippuasiantuntijan moniammatillista tiimiä, joka koostuu fysioterapeuteista, urheilufysioterapeuteista, liikunnanohjaajista ja liikuntatieteen maistereista.
Asiakkainani on käytännössä täysin tavallisia kuntoilijoita, huippu-urheilijoita ja kaikkea siltä väliltä.
Henkilökohtaiseen valmennukseen minulle on keskimäärin vuoden jono.
Taustasta riippumatta, kaikkia asiakkaitani yhdistävät isossa kuvassa yksi keskeinen asia:
”Halu kehittyä ja saada erittäin kovia tuloksia”
Jalkapallon pariin olen eksynyt aikoinaan oman nuoruusvuosien pelaajauran kautta. Se jäi loukkaantumisen takia lyhyeksi ja A- juniori-ikäisenä, mutta lajiin palavasti rakastuneena aloitin lajipuolen valmentajaksi kouluttautumisen välittömästi jo 18 vuotiaana.
Itse lajivalmentajana tein päämäärätietoisesti töitä ja kouluttauduin aina vuoteen 2004 asti valmentaen kaiken ikäisiä nappuloista aikuisiin miehiin.
Erikoistuminen jalkapallon fysiikkavalmennukseen syveni koko ajan, kun valmistuin siinä sivussa urheiluhierojaksi v. 2001 ja fysioterapeutiksi v. 2005.
Vuosien 1998 – 2005 välillä valmensin tosiaan käytännössä kaiken ikäisiä poikapelaajia nappuloista PK-35 Vantaan miesten edustusjoukkueen miehiin asti. Viimeiset vuodet oma ruutuni oli hoitaa loukkaantuneiden pelaajien kuntoutus ja vastata oheisharjoittelun suunnittelusta ja toteutuksesta sekä yksilöidä oheisharjoittelua pelaajakohtaisesti.
Eero Peltonen HIFK / Veikkausliiga
Kim Raimi – PK 35 Vantaa / 1.div. & HIFK / Veikkausliiga
Esa Terävä HIFK / Veikkausliiga
Jukka Halme HIFK / Veikkausliiga
Otto-Pekka Jurvainen HIFK / Veikkausliiga
Aleksi Ristola PK 35 Vantaa / 1.div. & HIFK / Veikkausliiga
Itse seurajoukkueen fysiikkavalmennushommista jäin pois vuonna 2008 ja keskityin luomaan omaa uraani henkilökohtaisena valmentajana, fysioterapeuttina ja liikunta- sekä terveysalan yrittäjänä.
Minulla onkin nyt varsin kattava asiantuntijaverkosto huippuosaajia ympärilläni ja erittäin menestyvä liiketoiminta, joka tuottaa jatkuvasti tyytyväisiä asiakkaita.
Oma harjoitusfilosofiani on vuosien varrella muokkautunut ja kehittynyt paljon, jos peilaan 10-15 vuotta taaksepäin. Oman kompetenssin kehittymiseen on matkan varrella vaikuttanut moni itseäni fiksumpi asiantuntija ja useita nuorten sekä aikuisten parissa työskenteleviä henkilöitä, joilta olen pyrkinyt imemään tietoa tarpeen sekä mahdollisuuksien mukaan. Osalta olen saanut täysin uusia lähestymistapoja, pointteja ja nyansseja harjoittelun ohjelmointiin, fyysiseen harjoittelun toteutukseen sekä vammojen ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen.
Mainittakoon alla jokunen:
Antonin kanssa kohtasimme muutamia vuosia takaperin ja meillä kohtasi välittömästi intressit jalkapallon fysiikkaharjoittelun suhteen.
Toteutimmekin vuosia takaperin mielenkiintoisen ja viimeisen päälle pohditun pilotin yhteistyössä liigaan nousseen HIFK kipparin Esa Terävän kanssa (tähän liittyen löydät muutamat linkit ylempää tältä sivulta).
Jo tältä ajalta meille jäi muhimaan ajatus, että jossain vaiheessa tämän jalkapalloilijan fysiikkaharjoittelun perusideologia tulee skaalata myös laajemman väen saataville.
Näistä taustoista on tämä Top Performance saanut aikoinaan kimmokkeensa ja nyt olemme vihdoin siinä pisteessä, että valmennuksen lanseeraus on lähestymässä.
Pian se on myös sinun saatavillasi…